Tunnettu ravimies ja perhekoti­yrittäjä kuoli nostaessaan laituria

Muhoksella maanantaina tapaturmaisesti menehtynyt mies oli kunnallispolitiikasta, lastensuojelutyöstä ja hevosurheilusta tuttu Tapio Siekkinen. Hän oli kuollessaan 70-vuotias.

Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui, kun Siekkinen oli nostamassa laituria ylös henkilöautoon kiinnitetyn köyden avulla.

– Köyden kiinnitys oli pettänyt, jolloin mies oli mennyt solmimaan köyttä uudelleen. Miehen ollessa solmimassa köyttä, oli auto luisunut veteen ja mies oli jäänyt auton alle puristuksiin, poliisitiedotteessa kerrotaan.

Lue lisää: Laituria nostamassa ollut mies kuoli Muhoksella – puristui auton alle

Siekkinen oli aktiivisesti mukana perhekotityössä. Hän opiskeli erityisopettajaksi ja tämän jälkeen piti perhekotia puolisonsa kanssa Muhoksen Pohjolakodissa.

Vuonna 1991 Siekkiset perustivat oman perhekodin Pulkkilaan. Lamujoen Perhekodit Oy:n toiminnassa olivat mukana hevoset, sillä Siekkisen mielestä hevoset opettivat nuorille empatiakykyä ja vastuunkantoa.

Siekkinen joutui kokemaan perhekotityössä raskaita aikoja, sillä Ojantakasen kodissa tapahtui vuonna 2002 surma, jossa yksi työntekijä menetti henkensä.

– Lastensuojelulaki on paikoitellen epäonnistunut. Tapahtuma tulee edelleen uniin. Hetki, jolloin löysin uhrin, ei häviä. Olemme käyneet kovan koulun ja selviytyneet jollain lailla, Tapio Siekkinen sanoo IS:n haastattelussa vuonna 2015.

Siekkinen oli myös aktiivinen järjestöihminen. Hän oli Muhoksen kunnanvaltuuston jäsen sekä mukana yksityisten perhekotien ja lastensuojelulaitosten yhdistyksen, Luja ry:n perustamisessa.

Vuonna 2015 hän oli Sdp:n kansanedustajaehdokkaana eduskuntavaaleissa.

Olemme käyneet kovan koulun ja selviytyneet jollain lailla.

Ravihevosia Siekkinen omisti yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Tammikuusta 2021 lähtien hän toimi Pohjolan Hevosystävät ry:n puheenjohtajana Kari Erikssonin siirryttyä Hippoksen puheenjohtajaksi.

Suomen Hippoksen puheenjohtaja, asianajaja Kari Eriksson kertoo olevansa järkyttynyt ja suruissaan Tapio Siekkisen äkillisen poismenon johdosta.

– Tapio oli hyvä ystäväni pitkältä aikaa. Meitä yhdistivät erityisesti hevoset ja raviurheilu sekä lapsiin ja nuoriin liittyvä työ. Tapio oli Pohjois-Suomen suurimpia ja nimekkäimpiä hevosenomistajia ja tämän lisäksi Oulun raviradan hallituksen pitkäaikainen jäsen.

Hevoset ja niihin liittyvät asiat olivat Siekkiselle tärkeitä. Hän näki hevoset myös hyvänä keinona kohdata vaikeuksissa oleva nuori.

Tapio oli Pohjois-Suomen suurimpia ja nimekkäimpiä hevosenomistajia ja tämän lisäksi Oulun raviradan hallituksen pitkäaikainen jäsen.

– Tapion perustamassa Ojantakasen perhekodissa, joka on Suomen suurimpia yksityisiä lastensuojeluyksiköitä, nuorille tarjottiin mahdollisuus kohdata hevonen ja sen vilpittömyys. Tapion mukaan hevosen merkitys kolhitulle nuorelle vastuuta kasvattavana ja antavana eläimenä oli suuri. Lastensuojelualalla Tapio oli yksi Suomen ykköshenkilöitä.

Erikssonilla on Siekkisestä elävä kuva ja muisto rehtinä ja luotettavana ystävänä, esimerkillisenä hevosmiehenä ja nuorten oikeudenmukaisena ja tarpeen mukaan tiukkana kasvattajana.

– Niistä asioista, joita Tapio arvosti, hän ei tinkinyt. Näistä ehkä tärkein oli nuorten hyvinvointi ja kasvatus, Eriksson sanoo.

Source Link is.fi