Banner Before Header

Tunnista salakavalan eturauhassyövän ensioireet – myös työikäisten miesten yleisin syöpä

Syövät pitäisi löytää aina varhain, mutta eturauhassyöpä on tässä mielessä salakavala: se ei välttämättä oireile alkuvaiheessa, jolloin hoidot pitäisi aloittaa, kertoo Docrates Syöpäsairaala tiedotteessaan.

Eturauhassyöpä on suomalaisten miesten yleisin syöpä. Suomen Syöpärekisterin mukaan siihen sairastui 5 245 miestä vuonna 2019.

Pääasiassa eturauhassyöpä on iäkkäiden, yli 70-vuotiaiden tauti, mutta kannattaa huomata, että se on myös työikäisten miesten yleisin syöpä.

Eturauhassyövän ensioireet muistuttavat eturauhasen liikakasvun oireita.

Tunnista ensioireet

Terveyskirjaston mukaan eturauhassyövän ensioireet ovat pääasiassa samanlaisia kuin eturauhasen liikakasvun oireet: virtsan tulon häiriöt, virtsaamistarpeen lisääntyminen tai virtsateiden tulehdukset.

Syöpäoireet voivat kehittyä nopeammin, kun taas liikakasvun oireet tulevat yleensä hitaasti vuosien mittaan.

Lisäksi syöpään voi liittyä verivirtsaisuutta, tai verta voi esiintyä siemennesteessä.

Joissakin tapauksissa ensimmäiset oireet voivat johtua syövän etäpesäkkeistä luissa. Tällöin oireena voi olla luustokipu tai luun poikkeava murtuminen.

Hyvänlaatuinen liikakasvu ja syöpä voivat esiintyä myös yhtä aikaa

Docrates Syöpäsairaalan perustaja, professori Timo Joensuu kertoo, että oireiden laatu riippuu paljon syövän tarkasta paikantumisesta.

– Jos kasvain on lähellä eturauhasen pinnalla olevaa hermoa, se voi aiheuttaa jomotusta tai kiputuntemusta alavatsassa ja eturauhasen seudulla. Jos se saa kasvaa pidempään, tuloksena voi olla virtsaumpi, jolloin mies ei pysty virtsaamaan ollenkaan, hän kertoo tiedotteessa.

Terveyskylä muistuttaa, että eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja eturauhassyöpä voivat esiintyä myös yhtä aikaa.

Virtsaamisoireiden vuoksi tehdyt tutkimukset voivatkin joskus johtaa eturauhassyövän löytymiseen, vaikka oireiden taustalla ensisijaisesti olisi hyvänlaatuinen liikakasvu.

Marraskuu on eturauhassyöpätietouden kuukausi.

Milloin lääkäriin?

Terveyskirjaston mukaan lääkärin tutkimuksiin on syytä hakeutua, jos ilmaantuu eturauhasperäisiksi sopivia virtsaamiseen liittyviä oireita tai virtsassa on verta.

Tutkimuksissa eturauhanen tunnustellaan peräsuolen kautta, tutkitaan virtsa sekä otetaan verikokeita.

Syöpäjärjestöt kertoo, että laboratoriokokeista tärkein on veren PSA-arvo. Pelkän PSA-arvon perusteella ei voida päätellä, onko potilaalla eturauhassyöpä vai ei, mutta korkea PSA-arvo tai PSA-arvon nopea nousu viittaavat kuitenkin vahvasti eturauhassyöpään.

Terveyskirjaston mukaan oireettomia miehiä ei nykytiedon valossa ole syytä seuloa PSA-tutkimuksilla.

– Nykyinen linja on, että oireettomilta miehiltä ei pidä ottaa PSA-näytettä, ellei siihen ole olemassa erityisen hyvää syytä, kuten esimerkiksi sukurasitus sairauden suhteen, todetaan puolestaan Syöpäjärjestöjen sivuilla.

Miesten yleisimmät syövät 2019

■ Eturauhassyöpä 5 245

■ Paksu- ja peräsuolisyöpä 1 948

■ Keuhkosyöpä 1 710

Lähde: Syöpärekisteri