Banner Before Header

Tunnustus kuolinvuoteella käynnisti ay-jyrän etsinnät uudelleen – löytyykö legendaarisen Jimmy Hoffan ruumis viimein?

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi on saanut hiljattain vihjeen, joka on saanut vuonna 1975 kadonneen Jimmy Hoffan ruumiin etsinnät ottamaan uusia kierroksia, BBC kertoo.

Jimmy Hoffa oli aikansa merkittävin yhdysvaltalainen ammattiyhdistysjohtaja, jolla oli väitetysti ja ainakin osittain toteennäytetysti vahvoja yhteyksiä mafiaan.

Hoffa katosi 30. heinäkuuta 1975 matkallaan tapaamaan gangstereita Michiganiin. Hänen ruumistaan on etsitty laajalti, ja urbaanilegendan mukaan se on haudattu New York Giantsin jalkapallostadionin alle. Vuonna 2019 Hoffan tarinasta julkaistiin The Irishman-elokuva.

New York Giantsin vanha stadion Meadowlandsissa suljettiin pysyvästi vuonna 2010. Arkistokuva vuodelta 1994.

BBC lainaa New York Timesia, jonka mukaan keväällä 2020 kuollut New Jerseyssä sijaitsevan kaatopaikan työntekijä kertoi ystävälleen isänsä tunnustaneen haudanneensa Hoffan ruumiin maahan kaivettuun metallitynnyriin. Isän mukaan käsky toimia näin tuli tunnistamattomilta miehiltä.

Tieto päätyi toimittaja Dan Moldean käsiin ja niistä viranomaisille.

Lehden mukaan FBI:n agentit tutkivat käytöstä poistettua kaatopaikkaa lokakuun aikana. Lehdelle puhuneen poliisin edustajan mukaan paikalta kerättyä materiaalia analysoidaan parhaillaan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Hoffan jäännöksiä etsitään kyseiseltä kaatopaikalta, New York Times kertoo.

– Heillä ei ole ollut hajuakaan, mistä etsiä, toimittaja Dan Moldea totesi Timesille.

Viimeksi Hoffan ruumiin etsinnöistä on uutisoitu Ilta-Sanomissa vuonna 2013. Tuolloin kerrottiin, että lähellä Detroitia suoritetut etsinnät olivat päättyneet tuloksettomina kahden päivän jälkeen.

Lue lisää: Legendan etsinnät päättyivät tutusti – näistä kaikista paikoista Jimmy Hoffaa on haettu

Source Link is.fi