Banner Before Header

”Tuntui, ettei voisi huonommin mennä” – äidin näkemä lehti-ilmoitus avasi golfari Matilda Castrénille tien ulos, kun ura oli umpisolmussa

Matilda Castrén kilpailee viikonloppuna LPGA-kiertueen osakilpailussa Marylandissa.

Kesä on ammattilaisgolfarille kiireistä aikaa, mutta Matilda Castrén ehti sentään piipahtaa kesäkuun alussa US Openin jälkeen Suomessa. Syy tai syyllinen oli tärkeä.

– Veljeni menee naimisiin. Tulimme siis poikaystävän kanssa pariksi viikoksi viettämään aikaa ja nauttimaan olosta perheen parissa, Castrén kertoo Talman golfkentällä.

Kesälomasta ei siis suinkaan ole kysymys. Suomessa ollessaan Castrén pääsee harjoittelemaan naamatusten sekä Petteri Nykyn että mentaalivalmentaja Katja Pasasen kanssa. Tänään hänellä on treffit molempien kanssa.

– Viime vuodet on menty koronan ehdoilla ja yhteydenpito molempien kanssa on ollut suurelta osin puheluita ja videopuheluita. Ihanaa nähdä kasvotusten Castrén nauraa.

Viime kausi oli Castrénille todellinen läpimurto. Ensimmäinen voitto LPGA-kiertueella, olympiakisojen 18:s sija ja ratkaiseva lyönti Euroopan joukkueen voittaessa Yhdysvallat Solheim cupissa.

Muistona hienoista hetkistä suomalaisen bägistä pilkottavat eriväriset mailasuojat. Osaa mailoista koristavat myös olympiarenkaiden muodostamat Suomen liput.

– Suomi on aina mukana, Yhdysvalloissa viihtyvä Castrén sanoo.

– Heti ensimmäisenä, kun tulin kotiin, oli saatava ruisleipää, karjalanpiirakoita ja äidin graavikalaa.

Lisämetrejä lyönteihin

Viime kaudella Castrén ylsi useassa kisassa 20 parhaan joukkoon ja tienasi yli 600 000 euroa palkintorahaa. Nyt kun kausi alkaa olla puolivälissä, on Castrenin paras sija 25:s. Turnausten sisälle on mahtunut huippusuorituksia, mutta myös suuria vaikeuksia.

Siihen on syynsä.

– Rehellisesti sanottuna ei ole mennyt ihan niin hyvin kuin odotin. Lyönteihin on tullut sellaiset 7–10 metriä lisää mittaa, ja sitä on ollut haastavaa sopeuttaa itse peliin. Välillä meinaa lipsahtaa pitkäksi ja sitä on vaikea kontrolloida, Castrén kertoo.

– Toisaalta kuitenkin koen, että tämä on hyvä ongelma. Olen tehnyt metrien eteen paljon töitä niin fyysisesti kuin teknisestikin. Mittaa on tullut lisää, ja se oli tavoite. Tämä on nyt vain eräänlainen siirtymävaihe, Castrén aprikoi.

Pelivuosia vasta 27-vuotiaalla urheilijalla todellakin on vielä edessä.

– Tie on pitkä. Kun katsoo joskus jälkeenpäin, näyttää yksi vuosi varmasti tosi lyhyeltä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen hyvällä tiellä ja menossa eteenpäin. Vaikka se ei aina näytä siltä. Odotan kyllä, että parempia tuloksia tulee loppukesästä, Castrén sanoo.

Mentaalivalmennus avasi tien ulos aallonpohjasta

Castrén on tehnyt nelisen vuotta yhteistyötä mentaalivalmentaja Katja Pasasen kanssa. Itse jääkiekkoa pelanneella Pasasella on valmennuskokemusta monien eri urheilulajien taitajista, koripallosta cheerleadingiin.

Matilda Castren (oik), suomalainen golfammattilainen ja hänen mentaalivalmentajansa Katja Pasanen Golf Talman kentälllä Sipoossa.
Katja Pasanen on Matilda Castrénin henkinen valmentaja.Terhi Liimu / Yle

– Monesti urheilijat ottavat yhteyttä siinä vaiheessa, kun uralla tulee eteen ongelmia. Kannustaisin kuitenkin siihen, että mentaalivalmentajan kanssa voi jutella asioista ilman murheitakin. Myös vahvuuksia ja hyviä tunteita voi vahvistaa, Pasanen muistuttaa.

Castrén otti yhteyttä Pasaseen juuri sellaisella hetkellä, jossa ura oli kipupisteessä. Sen jälkeen yhteistyö on ollut säännöllistä, vaikka korona-aikana pääsääntöisesti etänä.

– Vuonna 2018 tuntui siltä, ettei voisi huonommin mennä. Halusin kuitenkin pelata, vaikka en tiennyt, miten jatkaa. Äiti oli nähnyt Katjasta artikkelin lehdestä ja kysyi, jos laitettaisiin viesti. Tässä sitä nyt ollaan, Castrén hymyilee.

Pasasen kanssa keskustelut ovat antaneet Castrénille avaimia tunteiden hallintaan. Niistä kilpaurheilussa pitkälti onkin kyse.

– Kun lähtee siitä, että tunne kuuluu urheiluun ja hyväksyy ja sietää erilaisia tunteita, niin sillä pääsee jo pitkälle, Pasanen tiivistää.

– Kaikki voivat löytää omat keinot siihen, miten mielen saa pysymään tasapainoisena. Esimerkiksi US Openissa olin jakanut kisan kuuteen osaan ja kirjoittanut selkeästi ylös mitä tavoittelen miltäkin osiolta, Castrén avaa tunnekarttaansa.

Tunnekartoista apua

US Openissa tunnelapuille todellakin oli myös tarvetta. Avauspäivän kahdeksas sija valui toisena kisapäivänä rutkasti alaspäin, mutta Castren onnistui taistelemaan tiensä kahdelle viimeiselle kierrokselle.

– Kun aloin miettimään liikaa tuloksia ja epäonnistumisia, sai se minut ärsyyntymään. Muistutin kuitenkin itselleni, mitä olin luvannut, ja pystyin toteuttamaan vielä suunnitelman. Siitä olin onnellinen, Castrén muistelee.

Kolmantena päivänä vaikeudet kulminoituivat uudestaan bunkkeriin. Castrén pyysi tuomarilta lupaa siirtää irtokiven pallon edestä, mutta se olikin lopulta irtohiekkaa. Hänelle tuomittiin siitä lisälyöntejä.

– Loppukierros menikin siinä, että yritin taistella ne lisälyönnit pois, ensin ehkä vähän aggressiivisesti. Olin kuitenkin kirjoittanut jälleen ylös muutamia teemoja, jotka palautin mieleeni, ja se auttoi todella paljon, Castrén kertoo.

Kisan jälkeen suomalaiselle vielä hyvitettiin kolmannen kierroksen lisälyönnit, koska hän ei ollut yrittänyt tahallisesti parantaa pallon makuuta. Tulosliuskassa Castrén kipusi 50. sijan huonommalta puolelta sijalle 44, ja kun kyseessä oli kaikkien aikojen rahakkain naisten kisa, sai hän kivasti lisää palkintorahaa, peräti yli 30 000 euroa.

Vaikka ammattilaisgolfareille panokset ja paineet kisoissa ovat suuret, osaa Katja Pasanen antaa pientä vinkkiä myös sunnuntaigolfareiden mielen säätelyyn.

– Jos olet aina lyönyt johonkin tiettyyn kohtaan kentällä, saatat mennä jo valmiiksi lyömään sillä asenteella, että tää taas varmasti menee just sinne! Mutta usein juuri se tapahtuu, mihin keskitytään. Mitäpä jos siis keskittyisitkin siihen, mihin haluat pallon menevän? Ja sitä kautta hakisit sen tunteen suoritukseen?

Lue myös:

Saudirahoitteinen kohukiertue käynnistyi ja golfin valtapeli sai rajun käänteen – Matilda Castren: ”On surullista, mistä rahat tulevat”

Tiia Koivisto ylsi harvinaiseen temppuun! Neljäs suomalaisvoittaja naisten Euroopan kiertueen kilpailussa – ”Se oli mielestäni vain ajan kysymys”

Kuka oikein on Suomen golftähti Matilda Castren? Ajasta Alkon kassalla ja perheen parissa alkoi menestystarina, jota on vaikea käsittää

Source Link yle.fi