Banner Before Header

Tuomarin sekava käytös hämmensi UFC-ottelussa – Dana White latasi täyslaidallisen murskakritiikkiä

UFC:n pomo Dana White latasi täyslaidallisen kritiikkiä kokeneelle kehätuomarille Herb Deanille tämän työskentelystä Marcos Rogerio de Liman ja Ben Rothwellin välisessä raskaan sarjan kamppailussa.

Dean ei keskeyttänyt ottelua, vaikka Rothwell alkoi näyttää puolustuskyvyttömältä de Liman kovan oikean käden lyönnin ja sitä seuranneen iskusarjan jälkeen.

Yhdessä kohtaa iskusarjaa tuomari Dean tarttui jo de Limaa lanteilta selvästi aikeissaan puuttua murjomiseen ja keskeyttää kamppailu.

Kun Rothwell kuitenkin viimeisillä voimillaan tarttuikin de Limaan kiinni, tuomari päätti antaa vielä ottelun jatkua.

Marcos Rogerio de Lima kukisti Ben Rothwellin vain 32 sekunnissa.

Dean keskeytti ottelun vasta Rothwellin maatessa matossa.

De Lima loi tuolloin katsekontaktin tuomariin ja ilmeisesti pahoitteli painimisen jatkamista, vaikka todellisuudessa tuomari Dean oli arponut keskeyttämistä ja itse asiassa perunut päätöksensä.

Tilanne oli epäselvä. Tuomarin ei olisi pitänyt koskea ottelijaan ennen kuin aikoo viheltää pelin lopullisesti poikki. Tästä Dana White kritisoi Deania.

– Herbin täytyy lopettaa koskettelemasta ottelijoita ellei ottelu ole ohi, White sanoi lehdistötilaisuudessa otteluillan jälkeen.

Lue lisää: UFC-tähdet runnoivat toistensa kasvot rujoon kuntoon – poseerasivat hurjan taiston jälkeen yhdessä ambulanssissa

Suorista sanoistaan tunnetun Whiten mukaan tuomari Dean ”tanssi” ottelijoiden ympärillä arpoessaan pitäisikö ottelu keskeyttää.

White lisäsi, että päätös keskeyttämisestä sentään oli oikea. Alakynteen jäänyt Rothwellkaan ei kritisoinut päätöstä.

Herb Dean on ollut Whiten ja UFC-fanien hampaissa aiemminkin. Sosiaalisessa mediassa monet, muun muassa UFC-ottelija Aljamain Sterling ihmettelivät tuomarin temppuilua yön ottelussa.

Source Link is.fi