Banner Before Header

Turkki alkaa rajoittaa Lähi-idästä Valko-Venäjälle suuntaavien ihmisten lentoja

Turkki on myöntynyt Euroopan unionin pyyntöön valvoa Turkista Valko-Venäjälle suuntaavia lentoja, jotta niitä ei käytettäisi EU:n alueelle laittomasti pyrkivien ihmisten kuljettamiseen Puolan rajalle, kertoo Bloomberg EU-lähteisiin viitaten.

Turkki aikoo rajoittaa lentoyhtiö Turkish Airlinesin lipunmyyntiä Minskiin suuntautuville lennoille muun muassa Irakin, Syyrian ja Jemenin kansalaisilta. Samoin rajoitetaan Valko-Venäjän valtiollisen lentoyhtiön Belavian mahdollisuuksia käyttää Turkish Airlinesin Lähi-idän lentoyhteyksiä niin, että matkustajat jatkavat Belavian lennoilla Istanbulista Minskiin.

Turkish Airlines rajoittaa niin ikään pelkkien menolippujen myymistä Minskiin.

Turkin viranomaiset ovat kuitenkin Bloombergin lähteiden mukaan muistuttaneet EU:lle, että ongelmaa on vaikea suitsia, koska monilla Valko-Venäjälle matkustavista on tarvittavat matkustusasiakirjat, joten heidän matkaansa on vaikea estää, eikä lentoyhtiötä voi rankaista heidän kuljettamisestaan.

Myös Puolan presidentinkanslian edustaja Jakub Kumoch vahvisti Twitterissä Turkish Airlinesin suostuneen pyyntöön.

–   Turkish Airlines on vahvistanut, ettei se diplomaattipassin haltijoita lukuun ottamatta enää hyväksy Irakin, Syyrian ja Jemenin kansalaisia Minskiin suuntautuville lennoilleen. Puolan presidentinkanslian puolesta haluan kiittää kaikkia, jotka osallistuivat asiaa koskeneisiin neuvotteluihin, Kumoch kirjoitti.

Länsimaiden mukaan Valko-Venäjä houkuttelee ihmisiä Lähi-idästä Valko-Venäjälle lähettääkseen heitä suurin joukoin rajan yli EU:n alueelle kostona maalle asetetuista pakotteista.

Ihmiset majailevat nyt hyytävissä lämpötiloissa Valko-Venäjän ja Puolan rajan tuntumassa sijaitsevassa telttaleirissä. EU:n jäsenmaa Puola ei suostu ottamaan heitä vastaan.

YK:n turvallisuusneuvostolla hätäkokous

Rajakriisin vuoksi järjestettiin YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokous, jonka jälkeen länsimaiden edustajat julkaisivat yhteisen lausunnon, jossa tuomitsivat Valko-Venäjän toimet.

Lausunnossa Valko-Venäjän kuvaillaan käyttäneen ihmisiä hyväkseen poliittisten tarkoitusperien vuoksi ja samalla vaarantaneen näiden ihmisten hyvinvoinnin ja hengen.

Valko-Venäjän toimia kritisoineiden länsimaiden mukaan valtio pyrkii toimillaan horjuttamaan naapurimaitaan ja EU:n ulkorajoja. Samalla Valko-Venäjän arvioidaan pyrkivän kääntämään katseet pois maan omista lisääntyvistä ihmisoikeusloukkauksista.

Lausunnossa ei mainittu Venäjää

Lausunnossa ei mainittu Valko-Venäjän liittolaista Venäjää, joka torjui ennen hätäkokousta länsimaiden syytökset siitä, että Venäjällä olisi osuutta rajakriisiin. Venäjän on arvioitu tehneen liittolaisensa kanssa yhteistyötä ihmisten lähettämiseksi EU:n ulkorajan ylitse Puolaan.

Tuomitsemisesta ja vaateista huolimatta lausunnossa ei mainittu konkreettisia toimia, joilla Valko-Venäjää voisi rajakriisin vuoksi rangaista.

–  Se (rajakriisi) osoittaa, kuinka Lukashenkan hallinnosta on tullut uhka alueen vakaudelle. Pyydämme Valko-Venäjän viranomaisia lopettamaan nämä epäinhimilliset toimet ja olemaan vaarantamatta ihmishenkiä, lausunnossa sanottiin.

Source Link is.fi