Turkki alkaa rajoittaa siirtolaisten matkoja Valko-Venäjälle – Ylen kirjeenvaihtaja näki, kuinka irakilaisperhe käännytettiin Istanbulin lentokentällä

Turkissa Istanbulin lentokentällä on jo alettu rajoittamaan Irakin, Jemenin ja Syyrian kansalaisten pääsyä Minskiin matkaaviin koneisiin, kertoo lentokentällä oleva Ylen kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.

Turtaisen mukaan koneisiin ei ole päästetty kaikkia matkustajia, joilla oli matkalippu hankittuna. Turtiainen kohtasi kentällä lähtöportilla ryhmän irakilaisia. Heidän matkansa peruttiin aivan yllätyksenä.

– Ryhmälle kerrottiin matkan perumisen syyksi se, että Turkish Airlinesilla on uusi linjaus, jonka mukaan yhtiö ei ota enää Irakin, Jemenin ja Syyrian kansalaisia suorille Minskin-lennoilleen, Turtiainen kertoi Ylen aamussa perjantaiaamuna Suomen aikaa.

Turtiaisen mukaan tilanne kentällä on vielä rauhallinen. Turtiainen arvelee, että valtaosa matkustusrajoituksen kohteena olevista ihmisistä on jäänyt porttien ulkopuolelle jo lähtöselvityksessä.

Uutissivusto Bloomberg (siirryt toiseen palveluun) kertoi torstai-iltana, että Turkki on ryhtynyt rajoittamaan Lähi-idästä tulevien siirtolaisten pääsyä Valko-Venäjälle. EU:n virkamieslähteen mukaan Turkki on sopinut asiasta EU:n kanssa. Turkki on maa, jonka kautta siirtolaisia on tullut Valko-Venäjälle ja sieltä eteenpäin Puolan vastaiselle rajalle.

– EU:han valmistelee parhaillaan uusia pakotteita. Etenkin Saksassa on vaadittu lisää pakotteita myös Turkish Airlinesia vastaan, ellei Turkki tee mitään päivittäisten lentojen suhteen. EU saattaa päättää uusista pakotteista jo maanantaina, mikä selittänee Turkish Airlinesin päätöksen ajankohtaa, Turtiainen kertoi.

Kuuntele alta myös Takaisin Pasilaan -podcast: Ylen kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen kertoo, miksi EU on pulassa Valko-Venäjän luoman rajakriisin kanssa.

Valko-Venäjän ja Puolan rajalle on pysäytetty tuhansia siirtolaisia Valko-Venäjän joukkojen saattamana. Eurooppa on jälleen turvapaikkakriisin edessä, kun yhtäältä pitäisi noudattaa kansainvälisiä turvapaikkasopimuksia, mutta toisaalta ei haluta antautua Aljaksandr Lukašenkan painostukselle. Tässä jaksossa Ylen Berliinin-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen kertoo, miten ihmishengistä tehtiin poliittisia pelinappuloita ja miten EU ratkaisee tilanteen.

Lue myös:

Analyysi: Käyttääkö Valko-Venäjä siirtolaisasetta Venäjän luvalla vai jopa Venäjän käskystä? Asetta voidaan käyttää myös Suomea vastaan

Die Welt: Suomi ja Saksa ovat Valko-Venäjän kautta tulevien siirtolaisten pääkohteet salaisen EU-asiakirjan mukaan

Suomi varautuu hybridiuhkiin – sisäministeri Ohisalo: ”Valmiuslain uudistuksella viranomaisille tarvittavat keinot toimia”

Source Link yle.fi