Turun Vasemmistoliitto edellyttää avointa ja demokraattista politiikantekoa Turussa

Pormestarimalliin siirtymisen yhtenä päätavoitteena oli vahvistaa turkulaisen politiikanteon monitahoisuutta ja vähentää päätöksenteon keskittymistä yksiin käsiin ja pienelle ryhmälle. Ajateltiin, että apulaispormestareilla olisi valtaa omilla kentillään tuottaa lautakuntiensa tuella puheenjohtajina järkeviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Nyt näyttäytyy, että valta keskittyy johtoryhmälle. Se suuntaa turkulaista politiikkaa siten, että valtuustolle asiat tuodaan valmiiksi pureskeltuna ja kaikki sovittuna.

Pormestarimallin tavoitteena oli myös lisätä päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja sitä, että asukkaiden vaikutusmahdollisuudet päätöksentekoon paranisivat. Turussakin on nyt ajauduttu tilanteisiin, jossa merkittäviä kaupunkipolitiikan ratkaisuja on tehty suljetuin ovin salatuissa kokouksissa mm. kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Missä avoimuus? Myös kaupungin budjettiratkaisua on valmisteltu kabineteissa eikä oikeastaan valtuustolle näytä jäävän enää valtaa merkittäviin muutoksiin etenkin, kun budjetin päälinjoja julkistettiin vasta runsas viikko ennen valtuuston päättävää kokousta.

Turku näyttää mukailevan Helsingin uuden pormestari Juhana Vartiaisen (kok) linjaa, jossa pormestari ei tuo julkisuuteen lainkaan budjettiesitystään ennen kuin varsinaisesta rahanjaosta on jo käytännössä päätetty. Menetelmä on ongelmallinen mm. kuntalain edellyttämän avoimuuden ja osallisuuden kannalta, kuten oikeusoppineet ovat todenneet. Tällainen käytäntö romuttaa laajan keskustelun ja kansalaispalautteen.

Turun Vasemmistoliitto edellyttää, että Turussa ei mennä Helsingin linjalle, vaan mahdollistetaan laaja, avoin ja julkinen poliittinen keskustelu budjetista.

”Etukäteen salattu kabinettipolitiikka on varmasti helppoa toteuttaa ja sitouttaa siihen poliittiset ryhmät, mutta turkulaisilla ja medialla on ehdottomasti oltava mahdollisuus osallistua budjettikeskusteluun ja saada avoimen päätöksenteon kautta tietoa siitä, millaista tulevaisuutta budjetti lupaa ja miten eri poliittiset ryhmät siihen suhtautuvat”, toteaa Turun Vasemmiston puheenjohtaja Risto Rinne.