Banner Before Header

Tutkija: Turkki pelaa nyt kovaa riski­peliä – ”Pistetään Ruotsi hankalaan tilanteeseen”

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan vaatii ruotsalaislehti Expressenin mukaan Ruotsin pääministeriä antamaan potkut puolustusministeri Peter Hultqvistille.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta kehottaa Ruotsia pitämään pään kylmänä. Hänen mukaansa Turkki haluaa nyt hämmentää.

– Pistetään Ruotsi hankalaan tilanteeseen, tehdään mahdottomia vaatimuksia ja sillä tavalla hämmennetään soppaa.

Alarannan mielestä on tärkeää, että Ruotsissa ymmärretään, että kyseessä on Turkin hallinnon tietoinen pyrkimys ajaa neuvottelut umpikujaan, jotta se saisi keskusteluyhteyden Yhdysvaltain suuntaan.

Turkin johtoa ärsyttää se, että puolustusministeri Peter Hultqvist osallistui kymmenen vuotta sitten Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n tilaisuuteen.

Lue lisää: Expressen: Turkin Erdogan haluaa eroon Ruotsin puolustusministeri Hultqvistista

Yhdysvaltain suhteissa Turkkia hiertää Alarannan mukaan koko kymmenen vuoden aikana kertynyt saldo erilaisista kiistakysymyksistä. Erityisesti kurdikysymys on muhinut Turkissa jo pitkään.

Pääkysymys liittyy Syyrian tilanteeseen ja siihen, että Yhdysvallat aseistaa ja tukee poliittisesti Syyrian PKK-liitännäistä ryhmää. PKK on kurdien itsehallintoa Kurdistanissa ajava järjestö. Turkki luokittelee PKK:n terroristijärjestöksi.

Lue lisää: Tästä on kyse konfliktissa, joka uhkaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä

Alaranta muistuttaa, että Syyrian sota on ollut monimutkainen konflikti. Taistelussa Isis-terroristijärjestöä vastaan Yhdysvaltojen piti aikoinaan löytää maajoukko Isisiä vastaan. Tämän vuoksi Yhdysvallat alkoi tukea Syyrian PKK-liitännäistä ryhmää.

– Se on myös syy, miksi Yhdysvallat ei ole juurikaan halunnut lähteä Turkin kanssa kahdenkeskisiin neuvotteluihin tässä tilanteessa. Yhdysvallat tietää, että sieltä tulee pöydälle koko pitkä asialista.

Alaranta sanoo, että Suomen osalta on vähän tehtävissä. Tärkeää on pitää pää kylmänä ja neuvotella silloin, kun neuvottelutilaisuuksia tulee Turkin kanssa.

Alarannan mielestä tässä asetelmassa on keskeistä tukea Ruotsia, koska Turkin vaatimukset Ruotsia kohtaan ovat paljon suurempia kuin Suomea kohtaan.

– On myös tärkeää, että neuvottelemme vain sellaisista asioista, mitkä ovat kohtuullisia ja järkeviä. Ei neuvotella mistä tahansa, kun Turkki syöttää viikoittain uusia vaatimuksia.

Suomi voi samalla katsoa, minkälaisia siirtoja Yhdysvallat tekee seuraavaksi.

– Odotusarvo on se, että jotain Yhdysvaltojen on sovittava Erdoganin kanssa, jotta tilanne raukeaa. Nähtäväksi myös jää, mitä Ruotsi saa aikaiseksi omissa neuvotteluissaan.

Pelissä on monta liikkuvaa osaa. Ruotsissa on parhaillaan myös hallituskriisi kytemässä.

Suomi joutuu odottelemaan Yhdysvaltojen seuraavaa siirtoa Turkin kanssa, Toni Alaranta sanoo.

Ruotsin ja Turkin välejä hiertää Alarannan mukaan pitkälti se, että maiden poliittinen johto on ottanut julkisestikin yhteen Syyrian kurdiryhmän tukemisesta.

– Ruotsin osalta suurin osa Turkin syytöksistä ei perustu faktaan, vaan ne ovat mustamaalausta ja keksittyjä.

Nato-leirissä Turkki pelaa pitkälle kaksilla korteilla, mikä Alarannan mukaan on osittain pitkän historian tulosta.

Alaranta sanoo, että puolustusliitossa Turkille on aina sallittu enemmän kuin monelle muulle maalle. Perusteluna on ollut se, että Turkki on niin tärkeä maa sijaintinsa vuoksi ja sillä on myös toiseksi suurin armeija Natossa.

Turkki on Alarannan mukaan itsekin oppinut siihen, että sillä on erityisasema. Erdoganin kaudella tilanne on vain korostunut, kun hän pelaa riskipeliä ja vie tilanteet äärimmilleen.

– Kyllähän tässä riskit ovat kovat Turkille. Jos se tätä pitkään jatkaa, se on muiden Nato-maiden silmissä epäluotettava ja epämiellyttävä partneri.

Presidentti Erdogan tietää, että Natossa Turkille on sallittu enemmän vapauksia kuin muille maille.

Julkisuudessa on epäilty, että Turkin Erdogan vehkeilee Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa vaikeuttaessaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Alarannan mielestä Erdoganin ja Putinin keskinäinen peli on mahdollista, mutta hän ihmettelee, mitä Venäjä antaisi Turkille vastapalveluksena.

– Tässä on vielä se ongelma, että eivät Turkin ja Venäjän välit perustu luottamukseen. Täytyy ottaa huomioon, että Venäjä on samalla tavalla valehdellut Turkille päin naamaa puoli vuotta ennen Ukrainan operaatiota.

Turkin ja Venäjän välit eivät ole mitenkään helppoja. Turkin suhde Venäjään on samalla tavalla kompleksinen kuin sen suhde länsimaihin.

– Tehdään yhteistyötä, mutta se on epäluuloista ja kyräilevää.

Syyriassakin maat ovat eri puolilla konfliktia, mutta ne ovat oppineet vuosien varrella tulemaan toimeen keskenään. Yhdistävä tekijä on se, että kumpikaan ei halua nähdä länsimaita Lähi-idässä. Maat ratkovat mielellään alueen ongelmia keskenään.

Source Link is.fi