Banner Before Header

Tutkijat löysivät ensimmäistä kertaa mikromuovia lumesta Etelämantereella

Mikromuovia on löytynyt ensimmäistä kertaa vastasataneesta lumesta Etelämantereella, The Guardian uutisoi. Mikromuovi saattaa tutkijoiden mukaan kiihdyttää lumen ja jään sulamista ja uhata mantereen ainutlaatuisia ekosysteemejä.

Mikromuovia on aiemmin löytynyt Etelämantereen merijäästä ja veden pinnalta, mutta nyt kyse on tutkijoiden mukaan ensimmäisestä kerrasta, kun sitä on havaittu lumisateessa.

Tutkimus on julkaistu The Cryosphere -julkaisussa.

Uudessa-Seelannissa sijaitsevan Canterburyn yliopiston tutkijat keräsivät näytteitä 19:stä paikasta Etelämantereella ja jokaisessa näytteessä havaittiin pieniä muovipaloja, BBC kertoo.

Mikromuovia syntyy muovimateriaalien kulumisesta. Mikromuovipalat ovat pienempiä kuin riisin jyvät ja joskus niitä ei voi edes nähdä paljain silmin.

Tutkijat tunnistivat 13 eri tyyppistä muovia. Yleisin oli PET-muovi, jota käytetään eniten limupulloissa ja vaatteissa.

Source Link is.fi