Banner Before Header

Tuure Kilpeläinen, 51, ja Manuela Bosco, 39, myivät molemmat kotinsa ja pian heille syntyy kuudes lapsi – tällaista on arki valtavassa uusioperheessä

Tuure Kilpeläinen on suuren uusioperheen isähahmo, joka ajatteli aiemmin olevansa yksinäinen kulkuri. Pian 51-vuotiaasta muusikosta tulee jälleen isä, eikä hän voisi olla onnellisempi.

Muusikko Tuure Kilpeläisen kotona on joka toinen viikko valtava vilske. Silloin paikalla ovat hänen ja puoliso Manuela Boscon kaikki lapset: 2-, 7-, 14- ja 17-vuotiaat tyttäret ja 5-vuotias poika.

Vanhimmat lapset ovat Kilpeläisen, 51, aiemmasta liitosta, keskimmäiset Boscon, 39, edellisestä suhteesta ja nuorin parin ensimmäinen yhteinen lapsi. Keväällä seitsemän hengen uusioperhe kasvaa vielä yhdellä, sillä Bosco odottaa parhaillaan parin toista yhteistä lasta.

– Perheemme on tosi äänekäs ja sekava sirkus, mutta siinä on jotain mahtavaa. Silloin, kun kaikki lapset ovat meillä, kotiimme laskeutuu jonkinlainen rauha, koska lauma on kasassa, Kilpeläinen kertoo.

Perheenlisäyksen lisäksi Kilpeläisen ja Boscon perheessä on menossa myös toisenlainen myllerrys. He myivät hiljattain Helsingin Katajanokalla sijaitsevan asuntonsa ja nyt myös perheen Inkeroisten-huvila on myynnissä. Tarkoitus oli sekä karsia omaisuutta että löytää kasvavan perheen tarpeisiin sopiva koti.

Talvella edessä on muutto uuteen, Helsingissä sijaitsevaan kotiin, johon pian kahdeksanhenkinen perhe mahtuu paremmin.

– Etenkin Inkeroisten-huvilasta oli todella vaikeaa luopua, mutta nyt on edessä uusi vaihe elämässä – monellakin tavalla, Kilpeläinen sanoo.

Perheemme on tosi äänekäs ja sekava sirkus, mutta siinä on jotain mahtavaa.

Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen menivät naimisiin kesällä 2018. Kuva: Aleksi Jalava

Vielä muutamia vuosia sitten Kilpeläinen ajatteli olevansa yksinäinen susi, joka ei löytäisi enää rinnalleen perhettä. Hän oli eronnut, hänen tyttärensä kasvoivat, eikä hän kaivannut elämää perinteisessä perhemuodossa.

– Matkustelin silloin paljon yksin. Kirjoittelin ja tapasin ihmisiä ulkomailla kitara selässä. Se oli siistiä ja huoletonta kulkurin elämää, josta nautin tosi paljon.

– Vähitellen tuudittauduin siihen ajatukseen, että elämäni voi mennä näin ja olen siihen ihan tyytyväinen.

Viisi vuotta sitten kaikki muuttui, kun susi löysi vähän vahingossa laumansa.

Kilpeläinen tapasi töiden parissa taiteilija Manuela Boscon, ja parin välille syntyi syvä yhteys. Yhtäkkiä Kilpeläinen löysi itsensä keskeltä uusioperhe-elämää ja kaikkea sitä, mistä hän oli ajatellut luopuneensa pysyvästi.

– Se pääsi lopulta yllättämään, mutta se on ollut tosi hyvä asia.

Tuure Kilpeläinen nautti kulkurielämästä, joka vei hänet viimeisimpänä Brasiliaan. Reissusta jäi hyvät muistot, joista riittää ammennettavaa myös lapsiperhearjen keskellä. Kuva: IVAN BESSEDIN

Elämä lasten keskellä vuosien tauon jälkeen vaati opettelua ja kompromisseja. Oli tutustuttava uusiin, pieniin ihmisiin ja unohdettava reppureissut maailmalla.

– Uusioperhe on vaikein haaste, mitä voi olla. Se on ihmissuhde, joka herättää sinussa yllättäviäkin tunteita ja ajatuksia. Itsestään kuoriutuu jotain sellaista, mitä ei tiennyt edes olevan olemassa, Kilpeläinen sanoo.

Kilpeläiselle oli vaikeaa tottua tiukkoihin aikatauluihin, joita suurperheen pyörittäminen vaati. Kulkurielämä vaihtui kotona oleiluun, aikaisiin aamuihin ja päiväkodin vanhempainiltoihin.

– Nykyään fiilistelen aika arkisia asioita: mitä tänään syödään, mitä haluan kokata ja mitä tehdään lasten kanssa.

Boscon lasten kanssa Kilpeläinen on pyrkinyt kehittämään hiljalleen syvempää suhdetta. Hän kertoo 5- ja 7-vuotiaiden pikkuveljen ja isosiskon olevan voimakkaita persoonia, jotka ovat täynnä energiaa.

– He ovat kuin dynamiittia! Ei tule tylsää hetkeä, koska heillä on kova meininki ja ääntä todella paljon. Välillä mietin, että mihin se jäbä hävisi, ja se on kiivennyt patterin putkea pitkin katonrajaan ja kirjaimellisesti hyppii seinillä, Kilpeläinen kertoo nauraen.

He ovat kuin dynamiittia! Ei tule tylsää hetkeä, koska heillä on kova meininki ja ääntä todella paljon.

Arkisin Kilpeläisen perhe elää tavallista, yhdeksästä viiteen -elämää. Kilpeläinen menee aamuisin työhuoneelleen ja palaa viimeistään neljältä kotiin. Pienimmät lapset haetaan tarhasta, Kilpeläinen kokkaa illallista ja koko perhe kokoontuu syömään yhdessä.

– Se syöminen on meille tosi tärkeä juttu ja siinä pöydän ääressä käymme läpi päivän kuulumiset.

Illalla kuunnellaan musiikkia, piirretään tai leikitään ulkona hippaa. Kilpeläinen ja hänen teinityttärensä katsovat yhdessä Modernia perhettä, pelleilevät ja kuuntelevat Billie Eilishia.

– Meillä on kaikilla pinkit Billie Eilish -t-paidat ja fanitamme häntä yhdessä.

Neljä kertaa viikossa Kilpeläisen tyttärillä on jalkapallotreenit, mutta muusikko myöntää olevansa ”vähän huono futisfaija”.

– Käyn kyllä hakemassa heitä treeneistä, mutten seiso tihkusateessa kentän laidalla kuin satunnaisesti.

– Kesällä oli Hesa Cup, kun olin keikoilla, ja siitä tuli huono omatunto. Katsoin sitten netistä, kun tyttäreni joukkue pelasi loppuottelun Stadikalla ja olin tosi ylpeä.

Vanhassa mielisairaalassa sijaitseva työhuone on Kilpeläisen oma paikka, johon hän vetäytyy luomaan ja rauhoittumaan. Kuva: IVAN BESSEDIN

Viikonloppuisin Kilpeläinen reissaa ympäri Suomea keikoilla. Kiertueella hän saa kaivattua omaa aikaa, nukkuu pitkään ja käy lenkillä.

– En ole ottanut asiakseni kärvistellä sen kanssa, että olen poissa lasten luota. Haluaisin tavallaan romuttaa sen kliseen, että muusikot ovat aina poissa kotoa.

Tärkeä oma valtakunta Kilpeläiselle on myös vanhassa mielisairaalassa sijaitseva työhuone, jossa hän kirjoittaa, tekee musiikkia ja rauhoittuu. Sen ja perheen Inkeroisten-huvilan suojissa syntyi korona-aikana uusi levy, jota myös Kilpeläisen kotona on kuunneltu.

– En pysty kuuntelemaan omaa musiikkiani, mutta tätä levyä olen kuunnellut itsekin. Olen tästä tosi ylpeä, hän kehaisee.

Isänpäiväksi julkaistu levy sisältää seitsemän rentoutuskappaletta, joiden Kilpeläinen toivoo tuovan tauon myös muiden perheellisten ja nykyajan paineissa elävien arkeen. Teho Majamäen kanssa tehdyt instrumentaalikappaleet johdattelevat kuulijan erilaisiin tiloihin ja tunnelmiin. Taustalla kuuluu luonnon ääniä, välillä häivähdys lasten ääniä ja ohikiitävä juna. Levy on äänitetty Inkeroisten-huvilassa, Kilpeläisen sanoin ”henkien talossa”.

– Ehkä muutkin isät voivat laittaa levyn soimaan illalla taustalle, ja saada lapset sen avulla rauhoittumaan ja nukkumaan.

Isänä Kilpeläinen pyrkii olemaan salliva, lempeä ja hauska. Hän ei yritä olla täydellinen, mutta pyrkii tarjoamaan lapsilleen turvallisen kasvuympäristön, jossa on paljon rakkautta.

Tärkeää on myös avoimuus ja se, että kaikesta voi olla rehellinen, eikä konflikteja tarvitse pelätä. Kilpeläisen mukaan perheen lapset ovat hyvin tunteellisia persoonia.

– Meillä ei ole mitään, mistä ei voisi puhua. Käsittelemme asiat niin rumina ja vaikeina kuin ne ovat.

Huonoiksi puolikseen isänä Kilpeläinen kokee tietynlaisen ankaruuden ja temperamenttisuuden, joiden hän uskoo periytyvän omalta isältään.

Meillä ei ole mitään, mistä ei voisi puhua. Käsittelemme asiat niin rumina ja vaikeina kuin ne ovat.

Kilpeläisen isä kuoli vain 58-vuotiaana, kun hän itse oli kolmekymppinen.

– Se tuli tosi yllättäen, koska hän kuoli sydänkohtaukseen. Isä oli hyvässä iskussa, ja yhtäkkiä pyöräilylenkin päätteeksi kävi niin.

Kilpeläisellä oli hyvät välit isänsä kanssa, vaikka hän viettikin ison osan nuoruudestaan eri paikkakunnalla. Kouvolassa kasvaneen Kilpeläisen vanhemmat erosivat hänen ollessaan 9-vuotias, ja isä muutti Lappeenrantaan.

Kilpeläinen muistaa isänsä hauskana ja fiksuna ihmisenä, mutta välillä myös jyrkkänä ja helposti suuttuvana.

Kilpeläisen perhe oli hänen lapsuudessaan karavaanareita, ja reissuun lähdettäessä hänelle puhkesi usein takapenkillä raju riita siskonsa kanssa.

– Isän reaktio oli, että hän löi jarrut pohjaan ja sanoi, että nyt te lennätte molemmat pihalle ja saatte kävellä loppumatkan.

Nykyään Kilpeläinen ymmärtää isänsä tunteen, sillä myös hän polttaa päreensä automatkoilla helposti.

– Kun se kaaos alkaa takapenkillä, minulla menee tosi nopeasti nollasta sataan ja alan huutaa. Sitten tajuan, että se fiilis tulee jostain aika syvältä menneisyydestä ja siitä on hyvä opetella pois.

– Olisi tärkeä, että pääsisi niistä pimeistä kohdista ja kartan sokeista pisteistä perille, tiedostaisi ne ja pystyisi olemaan lempeämpi.

Ensi keväänä Kilpeläisestä tulee 51-vuotiaana neljännen kerran isä. Vielä yhden lapsen saaminen ei ollut hänelle itsestäänselvyys, sillä Manuela Bosco sai kuluneen vuoden aikana kaksi keskenmenoa.

– Se oli vaikea paikka, koska miehenä on aika pihalla siinä tilanteessa, Kilpeläinen myöntää.

– Paras on olla ihan vain hiljaa ja olla läsnä ja tukena. Kaikki sanat eivät ole aina hyviä. Ei kannata viisastella, koska se on kokemus, mihin ei voi samaistua täysin.

Nyt kaikki on mennyt hyvin ja Boscon raskaus etenee vauhdilla. Ajatus vielä yhdestä pienokaisesta tuntuu Kilpeläisestä sekä hurjalta että ihanalta.

– Yön tunteina se saattaa vähän hirvittää, mutta uskon, että lapsi solahtaa hienosti laumaamme.

Kilpeläinen uskoo, että hän on tällä hetkellä valmiimpi isyyteen kuin koskaan aiemmin. Hän kokee olevansa vapaa urapaineista ja nuoruuden levottomuudesta ja houkutuksista. Perhe ei tunnu jarrulta, joka rajoittaisi elämää, vaan se on kaiken tärkeä keskipiste.

– Olen myös miettinyt, että saatan välttyä tässä keski-iän kriisiltä, kun en ehdi mennä katsomaan Harrikoita tai muuta, joka manifestoisi omaa viriiliyttäni. Se energia pitää käyttää leikkipuistossa keinujen ympärillä.

Tuure Kilpeläisen Holy Play Boys -kokoonpanon Seven Sisters -albumi nyt Spotifyssa ja vinyylinä.

Source Link is.fi