Banner Before Header

Twitter jäädytti pysyvästi ”QAnon-kongressi­edustajan” henkilökohtaisen tilin

Twitter kertoi sunnuntaina sulkeneensa lopullisesti Yhdysvaltain kongressin republikaaniedustajan Marjorie Taylor Greenen henkilökohtaisen käyttäjätilin. Reutersin mukaan sulkemisen syynä olivat edustan julkaisemat twiitit, joissa hän on toistuvasti rikkonut sosiaalisen median palvelun koronaviruspandemiaa koskevia misinformaatiosääntöjä.

Twitterin mukaan Taylor Greenen julkaisemat, koronapandemiaan liittyvät twiitit ovat olleet ”harhaanjohtavia”. Kongressiedustajan ulostuloja aiheessa on kritisoitu useaan otteeseen, ja viime kesäkuussa hän joutui pyytämään anteeksi viranomaisten asettamien kasvomaskivaatimusten vertaamista juutalaisten kansanmurhaan holokaustiin.

Taylor Greene on saanut aiemmin myös lisänimen ”QAnon-kongressiedustaja” levitettyään useaan otteeseen perättömiksi todettuja, QAnon-liikkeen parissa kehiteltyjä salaliittoteorioita.

Henkilökohtaisella tilillään Taylor Greenellä oli 465 000 seuraajaa. Hänen virallinen kongressiedustajan tilinsä, jolla on noin 390 000 seuraajaa, pysyy edelleen käytössä.

– Twitter on Amerikan vihollinen, joka ei kestä totuutta, Taylor Greene kommentoi Twitter-kieltoaan viestipalvelu Telegramissa.

Taylor Greene on ensimmäinen Yhdysvaltain kongressin jäsen, jonka käyttäjätilin Twitter on sulkenut pysyvästi. Viime tammikuussa hänen tilinsä lukittiin tilapäisesti, kun hän ajautui osavaltiotason vaaliviranomaisen kanssa sanaharkkaan presidentinvaaleissa väitetysti esiintyneen vaalivilpin tiimoilta.

Samoihin aikoihin Twitter sekä useat muut sosiaalisen median palvelut sulkivat ex-presidentti Donald Trumpin käyttäjätilit tämän kannattajien hyökättyä kongressiin loppiaisena.

Source Link is.fi