Banner Before Header

Tyson Furyn luottomies paljastui vaaralliseksi huumeparoniksi – nyt Daniel Kinahanin pidättämiseen johtavasta vihjeestä luvataan miljoonapalkkio

Yhdysvaltain ulkoministeriö tarjoaa viiden miljoonan dollarin (4,6 miljoonaa euroa) palkkion vihjeistä, jotka johtavat irlantilaisen Daniel Kinahanin pidättämiseen.

Irlannissa on jo pitkään epäilty Kinahanin, 44, pyörittävän huumekartellia, jota kutsutaan Kinahan-kartelliksi. Sen väitetään harrastaneen monimuotoista ja vakavaa rikollista toimintaa, kuten huumekauppaa ja rahanpesua, mutta Kinahania ei ole tuomittu rikoksista.

Kinahan-kartellin hämärätouhut eivät ole rajoittuneet pelkästään Irlantiin, vaan rikollisjärjestö on toiminut yli valtioiden rajojen. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Kinahan-kartelli on kuljettanut kokaiinia ja heroiinia Etelä-Amerikasta Eurooppaan.

Nyt Yhdysvaltain viranomaiset tahtovat päästä kartellin jäljille ja tarjoavat siksi suuria rahapalkkioita avainhenkilöiden kiinniottamiseen johtavista vihjeistä.

Kun Kinahanista on tullut kuuluisa rikollispomo myös Yhdysvalloissa, synkkä varjo on laskeutunut huippunyrkkeilyn ylle. Irlantilaisgangsteri on nimittäin vuosien ajan toiminut lajin ytimessä.

On epäilty, että Kinahan on käyttänyt nyrkkeilyä, jossa suuret summat vaihtavat omistajaa, rahanpesuvälineenään.

Yhdysvaltain viranomaiset toivovat vihjeitä Daniel Kinahanin liikkeistä.

The Irish Timesin mukaan Kinahanin on myös epäilty halunneen nyrkkeilybisneksillään kääntää median ja kenties viranomaistenkin huomion pois hämärähommistaan.

Jos se on ollut Kinahanin tavoite, hän onnistui pitkään pyrkimyksissään esimerkiksi keräämällä positiivista huomiota Tyson Furyn ”neuvonantajana”. Käytännössä hän on käynyt neuvotteluja Furyn edustajana.

Hänen ansiokseen on luettu esimerkiksi Furyn ja Deontay Wilderin välinen toinen MM-ottelu vuonna 2020.

Furyn yhteyksiä Kinahaniin on alettu nyt kyseenalaistaa, kun USA:n viranomaiset etsivät Kinahania ja ovat lisäksi asettaneet tälle pakotteita.

Lauantain suurotteluun Dillian Whyteä vastaan valmistautuva Fury on kehunut Kinahania ja esiintynyt tämän kanssa julkisesti. Viimeksi heidät on kuvattu yhdessä vain pari viikkoa sitten.

Fury on kiistänyt tienneensä Kinahanin rikollisesta toiminnasta saati osallistuneensa siihen.

Furyn promoottori, Top Rankin puheenjohtaja Bob Arum vastikään paljasti maksaneensa Kinahanille yhteensä neljä miljoonaa dollaria ”konsulttipalkkioita” Furyn neljästä isosta ottelusta vuosina 2019–2021.

– Ne ovat Bob Arumin henkilökohtaisia bisneksiä. Hän saa käyttää rahansa vaikka nallekarkkeihin jos haluaa, Fury kommentoi Arumin paljastuksia Guardianin mukaan.

Arum on sanonut lopettaneensa bisnekset Kinahanin kanssa. Nyrkkeilypiirit yrittävätkin katkoa siteitä Kinahaniin vauhdilla, mutta totuus on, että herääminen tapahtui vasta Yhdysvaltain viranomaisten toimenpiteiden jälkeen.

Kinahan alkoi kutoa verkkojaan nyrkkeilybisnekseen olemalla mukana perustamassa managerointitoimisto MTK Globalia vuonna 2012.

Vuosien varrella MTK Global on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä managerointitoimistoista maailmassa. Tyson Fury kuuluu MTK Globalin urheilijoihin, mutta ei enää kauaa. MTK Global tiedotti lopettavansa toimintansa viimeaikaisten kohujen seurauksena.

MTK Global on kertonut Kinahanin irtautuneen yhtiön toiminnasta jo vuonna 2017, mutta hänen on väitetty yhä vedelleen naruista taustalla. MTK Global koki toimintaympäristön muuttuneen heille mahdottomaksi nyt, kun Kinahania jahdataan intensiivisesti.

Vuonna 2020 Kinahan ilmoitti luopuvansa nyrkkeilyn taustahahmon roolistaan, mutta BBC:n mukaan lupaus oli vain silmänlumetta, jolla oli tarkoitus liventää mediakritiikkiä Irlannissa.

Irlantilainen entinen huippunyrkkeilijä Barry McGuigan on sanonut olevansa erittäin huolestunut Kinahanin roolista lajissa.

– Hän on erittäin vaarallinen mies. Jonkun pitää puuttua tilanteeseen, koska tilanne lajin sisällä on vaarallinen, hän sanoi BBC:lle.

Tyson Fury on käyttänyt Daniel Kinahania ”neuvonantajanaan”.

Kinahanin kartelli on käynyt ”jengisotaa” toisen irlantilaisen rikollisjärjestön, Hutch-jengin kanssa.

Kinahan muutti pois Irlannista sen jälkeen, kun hänet yritettiin murhata vuonna 2016. Asialla olivat väitetysti Hutch-jengin jäsenet, jotka iskivät aseistettuna dublinilaiseen hotelliin kesken nyrkkeilyottelun punnitustilaisuuden.

Kinahanin avustaja David Byrne menetti henkensä selkkauksessa.

Sky Newsin mukaan ainakin 18 henkilöä on kuollut jengien välisessä kiistassa.

Nykyään Kinahan asuu Dubaissa, samoin kuin hänen veljensä ja isänsä, joita niin ikään epäillään Kinahan-kartellin johtohahmoiksi.

Kinahan on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin, mutta solmu hänen ympärillään on kiristynyt. Yhdysvaltain lisäksi myös Arabiemiirikunnat asetti Kinahan-kartellin johtajille pakotteita.

Otsikkoa päivitetty 23.4. kello 21.03: täsmennetty, että miljoonapalkkio luvataan Daniel Kinahanin pidätykseen johtavasta vihjeestä, ei hänen löytämisestään.

Source Link is.fi