Tytti Yli-Viikarin potku­jupakka jatkuu oikeudessa – tänään saliin marssitetaan todistajia VTV:stä

Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n entisen ylijohtajan Tytti Yli-Viikarin irtisanomista käsiteltiin maanantaina suullisessa käsittelyssä Helsingin hallinto-oikeudessa. Irtisanomisjupakan käsittely jatkuu keskiviikkona todistajien kuulemisella.

Todistajat ovat VTV:n nykyisiä ja entisiä virkamiehiä.

VTV irtisanoi Yli-Viikarin maaliskuussa ylijohtajan virasta. Hän ei tyytynyt potkuihin, vaan valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen. Jo aiemmin kesällä 2021 hän oli saanut potkut pääjohtajan virasta eduskunnan päätöksellä.

Valtiontalouden tarkastusviraston näkemyksen mukaan virastolla oli painava syy irtisanomiseen. VTV:n mukaan Yli-Viikari rikkoi virkatehtäviinsä liittyviä velvollisuuksia ja määräyksiä, osoitti epärehellisyyttä työnantajaansa kohtaan ja vahingoitti viraston mainetta.

Taustalla on työmatka-lentopisteiden henkilökohtaiseen kerryttämiseen, laittomasti laadittuun virkamiehen työsopimukseen ja kauneuspalvelujen käyttöön liittyvä kohu ja rikostuomio.

Yli-Viikari kiistää toimineensa lainvastaisesti ja vastoin viraston määräyksiä.

Lue maanantaisen istunnon käänteet täältä: Tytti Yli-Viikari puolustautui painokkaasti oikeudessa: ”Haluaisin yhä toimia VTV:n ylijohtajana” – näin päivä oikeudessa eteni

Tausta

Potkuja selvitetään hallinto-oikeudessa

  • VTV tarkastaa valtion taloudenhoitoa, omaisuuden hallintaa ja valvoo puolue- ja vaalirahoitusta.

  • Poliisi alkoi selvittää Yli-Viikarin toimia 2021 alussa. Saman vuoden kesäkuussa eduskunta irtisanoi hänet pääjohtajan virasta.

  • Tammikuussa 2022 Yli-Viikari tuomittiin käräjillä sakkorangaistukseen virkarikoksista. Maaliskuussa VTV irtisanoi hänet myös ylijohtajan ”pakastevirasta”.

  • Yli-Viikari on valittanut potkuista hallinto-oikeuteen. Ensin käsitellään ylijohtajavirasta irtisanomista.

  • Potkujen jälkeen hän on hakenut muun muassa Kansallisarkiston pääjohtajaksi ja valtiovarainministeriön alivaltiosihteeriksi.

Source Link is.fi