Ukrainalainen Ljudmila, 59, on itkenyt viime aikoina myös ilosta – kertoo nyt, mitä ajattelee Suomeen pakenevista venäläisistä

Ukrainalainen Ljudmila Naselenko, 59, on käynyt Suomessa jo neljäntoista vuoden ajan kesätöissä muun muassa poimimassa mansikoita. Tänä vuonna hän pysyy Lappeenrannassa myös kesän jälkeen, sillä Suomi on myöntänyt hänelle luvan oleskella maassa maaliskuuhun asti tilapäisen suojelun nojalla.

Nyt kun mansikkakausi on ohi, Naselenko siivoaa ruoka- ja sekatavarakauppoja sekä kahviloita Lappeenrannassa. Hänen Suomessa tienaamia rahojaan tarvitaan Ukrainassa, sillä sota on vaikuttanut rajusti tyttären ja vävyn elantoon.

– Tyttäreni pyöritti ennen sotaa huoltoaseman kahvilaa Umanissa. Nyt kahvila on mennyt kiinni, koska asiakkaita ei ole, hän kertoo.

Tyttärellä on kaksi poikaa: Naselenkon tyttärenpojat ovat 20- ja 12-vuotiaita. Tytär ei ole perheineen lähtenyt Suomeen, koska vanhempi poika haluaa toimia vapaaehtoisena isänmaansa hyväksi. Sota-ajan lakien mukaan poika ei saa myöskään täysi-ikäisenä asevelvollisuusikäisenä miehenä poistua Ukrainasta.

– Tyttäreni ei halua lähteä ilman poikiaan. Toivon kovasti, että tyttäreni tulisi Suomeen. Hänen unelmansa olisi viettää joulua tänä vuonna täällä.

”

Toivon kovasti, että tyttäreni tulisi Suomeen. Hänen unelmansa olisi viettää joulua täällä.

Kun Venäjän sotajoukot vyöryivät täydellä voimallaan Ukrainaan 24. helmikuuta, Naselenko oli nukkumassa kotona Umanissa tyttären perheen luona. Kello oli 5.20 aamuyöllä, kun kaupungissa alkoi räjähdellä.

Paineaalto oli niin voimakas, että hän alkoi täristä sängyssään. Perhe näki kahdeksannen kerroksen ikkunasta, kuinka räjähdyksen voimasta taivaalle nousi sienimäinen pilvi. Sitten ohjuksia alkoi lennellä ympäriinsä. Iskuaallot saivat autojen hälytysjärjestelmät piippaamaan.

– Silloin tunsin eläimellistä pelkoa. Sen jälkeen piilouduimme kellariin, missä meitä oli yhteensä neljätoista ihmistä.

Naselenko näyttää puhelimestaan kuvaa kellarista. Kuvassa on hän itse ja hänen nuorempi, 12-vuotias tyttärenpoikansa. Samassa kellarissa oli iskuja paossa myös muita perheitä pienten lastensa kanssa. Lapset yrittivät nukkua, kun sireenit lakkasivat soimasta ja räjähdykset olivat rauhoittuneet. Mutta sitten kauhu alkoi uudelleen.

– Kaikki olivat paniikissa ja monella ei ollut ollut aikaa pukeutua kunnolla.

Lue lisää: Anastasia, 11, jäi yksin kotiin leikkimään kissan kanssa – kun vanhemmat palasivat, heitä oli vastassa musertava näky

Naselenko näyttää videota kotikaupungistaan sodan ensimmäiseltä päivältä. Puhelimen kuvaruudulle piirtyy epätodellinen näky, kuin maailmanlopun kauhuelokuvasta. Viereisen asunnon ikkunaan juuttui ohjus, joka ei räjähtänyt.

– Lapset näyttivät kestävän tilanteen paremmin kuin me aikuiset. 12-vuotias lapsenlapseni rauhoitteli meitä.

Aina, kun sireenit alkoivat soida, perheet ryntäsivät pakoon kellariin. He näkivät ohjuksia, jotka lensivät hyvin matalalla heidän päidensä päällä.

– Heitimme jo hyvästejä, koska uskoimme, ettemme selviäisi elossa.

”

Heitimme jo hyvästejä, koska uskoimme, ettemme selviäisi elossa.

Kauhua kesti Naselenkon kotikaupungissa noin kymmenen päivän ajan. Lopulta hän pakeni tyttärensä ja pienemmän tyttärenpoikansa kanssa Länsi-Ukrainaan. Perhe oli siellä evakossa kuukauden ajan.

– Vanhempi lapsenlapseni halusi jäädä puolustamaan kotikaupunkiaan ja on toiminut vapaaehtoisena sodan ensimmäisestä päivästä lähtien.

Keväällä, kun Ukrainan armeija oli häätänyt Venäjän joukot Kiovan ympäriltä, väki alkoi pikkuhiljaa palata koteihinsa myös Umanissa. Niin myös Naselenko perheineen.

Uman sijaitsee keskeisellä paikalla, joten Venäjän joukkojen olisi pitänyt kulkea sen kautta. Siitä syystä perhe oli hyvin peloissaan, kun he kuulivat siviilien kärsimistä verilöylyistä venäläisten miehittämissä Butshan ja Irpinin kaupungeissa.

– Kuulimme tapahtumista myös suoraan siellä asuvilta sukulaisiltamme, joten olimme hyvin peloissamme. Pelkäsimme, että saattaisimme olla seuraavat uhrit.

Naselenko tuli Suomeen toukokuussa. Mansikkatilalla työskenteli tänä kesänä, niin kuin aiempinakin, tuttu venäläinen perhe Pietarista. He ovat mukavia ihmisiä, jotka ymmärtävät ukrainalaisten hädän.

Ukrainalaisnainen on nähnyt viime aikoina Lappeenrannassa paljon myös muita venäläisiä, jotka ostavat tavaraa Suomesta myydäkseen sitä eteenpäin Venäjällä. Kysymys siitä, miltä venäläisten tapaaminen tuntuu, saa hänet huokaisemaan syvään.

– Venäläisten joukossa on mukavia ja järkeviä ihmisiä. Mutta henkilökohtainen suhteeni Venäjää kohtaan on muuttunut koettelemustemme jälkeen.

Kerran Naselenko puhui Lappeenrannassa kaupassa ukrainaa puhelimessa, kun vastaan tuli venäläisiä, jotka katsoivat häntä kieroon.

– Sitten he sanoivat, että ”hoholit” tulevat. Se on halventava nimitys ukrainalaisista. Se kommentti tuntui tosi pahalta.

Naselenkolla on sukulaisia Venäjällä. He uskovat enemmän Venäjän median propagandaan kuin sukulaistensa ensikäden tietoihin ja omiin kokemuksiin Ukrainan sodasta.

Naselenko on vihainen siitä, että sodan ensisijaisia uhreja ei kuunnella. Venäjän mediassa esimerkiksi kerrottiin hänen kotikaupunkiinsa sodan ensimmäisenä päivänä tapahtuneesta iskusta, että Venäjä oli tuhonnut siellä vain ukrainalaista sotilaskalustoa. Todellisuudessa ukrainalaisia kuoli sirpaleisiin, kun venäläisten ohjus törmäsi ukrainalaiseen ilmatorjuntajärjestelmään.

– Olemme eläviä todisteita siitä, mitä tapahtui. Näimme sen omin silmin. Mennyt on mennyttä. Mutta en tiedä, onko meillä tulevaisuutta. Tunteeni nousevat yhä pintaan, kun ajattelen, millaista meillä oli sodan ensimmäisinä päivinä.

Naselenko on tyytyväinen Suomen päätökseen sulkea raja venäläisturisteilta. Hän oli tosin luullut, että raja olisi suljettu aiemmin.

– Venäjän hallinnon ja sen tekojen vuoksi meidän ukrainalaisten on täytynyt jättää kotimme ja kiertää ympäri maailmaa.

Lue lisää: Yksi seikka Suomen raja­päätöksessä kiinnitti huippu­tutkijan huomion: ”Korvaamaton”

Liikekannallepano on saanut sadattuhannet venäläismiehet pakenemaan maasta. Tilanne huvittaa ukrainalaisnaista: on tietenkin parempi, etteivät nämä venäläiset mene sotimaan hänen kotimaahansa.

– Tällaista on heidän isänmaallisuutensa: he pakenevat maasta, joka hyökkää toista maata vastaan. Ennen kuin hyökkäys alkoi, he eivät tehneet mitään.

”

Venäjän hallinnon ja sen tekojen vuoksi meidän ukrainalaisten on täytynyt jättää kotimme ja kiertää ympäri maailmaa.

Suomalaiset ovat sen sijaan ottaneet Naselenkon vastaan lämpimästi. Hän oli erittäin vaikuttunut siitä, että kun hän tuli muiden ukrainalaisten kanssa toukokuussa lautalla Helsinkiin, heitä vastassa oli suomalainen tulkki, joka puhui täydellistä ukrainaa.

– Olen tullut tänne jo 14 vuoden ajan ja olen päättänyt, että jatkan kausitöissä käymistä niin kauan kuin terveyteni kestää. Nyt minulla alkaa olla ikää. Mutta pidän suomalaisista todella paljon. He ovat todella kilttejä ja mukavia.

Naselenko on vaikuttunut siitä, miten hienosti Suomessa toimitaan. Ihmiset noudattavat lakia ja järjestystä. Kaikki pistävät turvavyöt kiinni.

Tällä viikolla hän oli Lappeenrannassa kirpputorilla ja puhui puhelimessa ukrainaa tyttärensä kanssa. Kun ohikulkevat paikalliset kuulivat kieltä, he kommentoivat: ”Slava Ukraini!”.

Sanat lämmittivät sydäntä.

– Me todella tarvitsemme tukea. Ukrainan täytyy voittaa. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Sodan alkamisen jälkeen Naselenko on itkenyt päivittäin. Niin moni nuori ihminen ja tuttu on menettänyt henkensä. Suomessa hän lukee päivittäin uutisia sodasta. Viimeaikaiset tiedot Ukrainan armeijan suurista voitoista ja Venäjän perääntymisistä ovat ilahduttaneet häntä niin, että myös ilon kyyneleitä on vuotanut.

– Itkin ilosta, kun kuulin Azovstalin puolustajien vapauttamisesta. Vankienvaihdossa Ukraina sai takaisin yli 200 sankaria. Venäjä sai vain rikollisia. Vapautettujen ukrainalaisten joukossa oli myös raskaana ollut ukrainalaisnainen, joka saa nyt synnyttää vapaudessa.