Ukrainalaistoimittajan koskettava kirjoitus Venäjän uhan alla elämisestä: ”Ukrainasta on tullut kuin sarjamurhaajan uhri”

Joka aamu tartun ensimmäiseksi kännykkääni ja luen uutiset. Ja joka aamu luen tuoreimmasta Venäjältä tulleesta uhkauksesta.

Joko Kremlin edustaja Dmitri Peskov sanoo, että Ukrainan liittyminen Natoon olisi nyky-Venäjän loppu, tai sitten presidentti Vladimir Putin kertoo vain suojaavansa Venäjälle historiallisesti kuuluvaa aluetta. Todellisuudessa hän vain miehittäisi enemmän kotimaatani.

Tai sitten Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukashenka, Kremlin kätyri, ilmoittaa seisovansa Venäjän rinnalla, jos he päättävät lähteä sotaan. Tai Tshetshenian johtaja Ramzam Kadyrov sanoo olevansa valmis valtaamaan Kiovan, jos Putin käskee.

Ei kovin hyvä tapa aloittaa aamunsa, mutta näin me ukrainalaiset olemme eläneet lokakuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä alkoi kasata joukkojaan ja aseitaan Ukrainan rajalle.

Toimittaja Veronika Melkozerova on työskennellyt aiemmin Ukrainassa Kyiv Postille ja hänen kirjoituksiaan on julkaistu ulkomailla muun muassa NBC:llä, VICE:llä ja Politicossa. Kuva: Veronika Melkozerova

Tällä hetkellä Ukrainan itä- ja pohjoisrajan tuntumassa ja Krimillä on 122 000 Venäjän sotilasta, kertoi Ukrainan turvallisuusneuvosto joulukuussa.

Jo toisen kerran vuoden sisään venäläiset pakkautuvat rajoillemme, viimeksi näin tapahtui huhtikuussa. Tällä kertaa tilanne näyttää vakavalta.

Ukraina on maailman median huomion kohteena. Uutissivustot kautta maailman ovat julkaisseet pelottavia ennusteita, miten Venäjä hyökkää Ukrainaan helmikuun alussa 175 000:n vahvasti aseistautuneen sotilaan voimalla ja ehkä jopa ilmaiskuin.

Venäjän propagandasivustot lietsovat sotaa ja kertovat, kuinka Venäjältä ei mene kuin minuutteja vallata Ukraina, jos se haluaa.

Maailman johtajat puhuvat Ukrainasta Ukrainan kanssa tai jopa ilman ja yrittävät suostutella Kremliä vetäytymään ja palaamaan diplomatiaan. Kreml on sanonut avoimesti puhuvansa vain Yhdysvaltain kanssa, että kaksi supervaltaa voisivat päättää Ukrainan tulevaisuudesta.

Putin teki selväksi, että hän haluaa Ukrainan luopuvan alueistaan, eurooppalaisista haaveistaan ja vapaudestaan, jotta Venäjä voi palauttaa valtansa alueella.

Länsimaiset toimittajat twiittaavat, kuinka ukrainalaiset panikoivat mahdollisesta Venäjän invaasiosta samaan aikaan kun Ukrainan viranomaiset valmistelevat pommisuojia, joihin voimme piiloutua, jos ilmaiskut alkavat.

Ukraina kiinnostaa maailmaa ainoastaan Venäjän hyökkäyksen suhteen.

Ukrainasta on tullut kuin sarjamurhaajan uhri. Selviytyjä, joka haluaa kertoa maailmalle oman tarinansa, haluaa oman elämänsä. Silti muulle maailmalle maa on kiinnostava vain kuuluisan sarjamurhaajan uhrina.

Freelance-toimittajana, joka kirjoittaa pääasiassa länsimaisiin tiedotusvälineisiin, näen kaavan. On ollut vaikea saada maailman media kiinnittämään huomiota ”Euroopan unohdettuun sotaan”, joka alkoi vuonna 2014 ja jossa on saanut surmansa jo 15 000 ukrainalaista.

Nyt kun Venäjän ja Yhdysvaltain keskustelut ovat tulossa 9.–10. tammikuuta, näyttää siltä kuin kaikki olisivat olleet tietoisia sodasta, joka on tuhonnut alueitamme, jakanut perheitä ja ystäviä jo yli kahdeksan vuotta.

Diplomaatit ja poliitikot Kiovassa spekuloivat provokaatiosta, jonka Kreml saattaa järjestää Donbassin alueella sodan aluksi. Venäjä on lietsonut pelkoja väittämällä, että Kiova yrittää vallata takaisin alueet, jotka Venäjä miehitti 2014.

Entä ukrainalaiset? Tuntuu, että meidät on jätetty oman tarinamme ulkopuolelle. Muut saavat aina päättää miltä meistä tuntuu, miten meidän pitäisi elää ja mitä Venäjän hyökkäyksen uhalle pitäisi tehdä.

Meille tämä sota ei ole mikään uutinen.

Emme tietenkään halua, että se siirtyisi kuumaan vaiheeseen vuosien hybridikonfliktin jälkeen, mutta emme myöskään panikoi. Me totuimme elämään tässä kieroutuneessa maailmassa, jossa meidän täytyy rakentaa modernia demokratiaa, käydä töissä ja maksaa verot samaan aikaan kun muutaman sadan kilometrin päässä on rintama, jossa sotilaat kuolevat ja haavoittuvat joka päivä.

Koska elämästämme on tullut tällaista, ukrainalaiset eivät osanneet huolestua tulevasta sodasta.

Mielipidemittausten mukaan noin 50 prosenttia ukrainalaisista on valmis vastustamaan Venäjää, ja 33 prosenttia on valmis tarttumaan aseisiin. Ukrainalaiset ovat liittyneet alueellisiin puolustusprikaateihin kylissä ja kaupungeissa.

Jopa Itä-Ukraina, historiallisesti venäläismyönteinen alue, on valmis nousemaan hyökkääjää vastaan, vaikka luvut ovat alhaisempia, noin 25–29 prosenttia.

Joulukuun lopussa hallituksemme teki päätöksen kutsua useimmat naiset asepalvelukseen ja olemaan valmiina liittymään armeijaan, jos sota syttyy. Minunkin pitää nyt rekisteröityä tänä vuonna.

Kuten monet muutkin ukrainalaisnaiset, olen valmis.

Kuitenkin noin 15 prosenttia ukrainalaisista aikoo joko paeta tai olla tekemättä mitään jos Venäjä hyökkää, kertoi Kiovan sosiologian instituutin joulukuussa julkaistu tutkimus.

Nämä mittaukset kuvaavat tarkasti aitoja tuntemuksiamme. On ihmisiä, kuten minä, jotka eivät osaa enää suunnitella elämäänsä ilman että kalenterissa on mukana ”mahdollinen täysimittainen sota Venäjää vastaan”.

Koskaan ei ole ollut näin vaikea suunnitella talvilomaa. Ihmiset pohtivat mitä tekisivät, ja sitten he ovat: ”niin, tosiaan, voimme tehdä niin, ellei Venäjä valtaa maata.”

Jotkut ukrainalaiset kieltävät asian, myös ystäväni ja perheenjäseneni. 76-vuotias isoäitini Tamara, joka rakastaa yhä kaikesta sydämestään Neuvostoliittoa, ei pysty käsittelemään nykytapahtumia.

Keskustelimme mahdollisesta Venäjän hyökkäyksestä uudenvuoden päivällisellä. ”En voi uskoa, kuinka Venäjä, meidän veljemme, puukottaa meitä selkään. Miten venäläiset sallivat presidenttinsä pyyhkivän meidät maailmankartalta vain siksi että halusimme tehdä omia valintoja?” Samalla hän pohti, ettei aio juosta pommisuojaan. ”Haluan kuolla kotonani”, isoäiti sanoi.

En osannut selittää Putinin ajatuksenjuoksua hänelle. Isoäitini yrittää vielä muodostaa käsitystä, onko Venäjän uhka todellinen, mutta muut ukrainalaiset ovat varmoja, että se on.

Jotkut, toisin kuin minä, joka elän pelossa, ovat päättäneet nauttia jokaisesta elämänsä hetkestä.

– Teemme kuten ennenkin. Miksi haaskaisimme elämämme pelon takia, sanoi Rita, nuori nainen, jonka tapasin Kiovan Sofian aukiolla 27. joulukuuta.

Koronapandemiasta huolimatta kadut ja kahvilat olivat täynnä ihmisiä uudenvuoden juhlinnan aikaan. Sofian aukion joulukuusi ei ole koskaan ollut kauniimpi.

Katsomme yhä uutisia joka aamu, odottaen malttamattomina suuria päätöksiä, jotka tehdään puolestamme, ja toivoen että Venäjän johtaja ei ole menettänyt järkeään ja rauhoittuisi.

Vaikka Geneven neuvottelut päättyisivät hyvin kannaltamme, olemme valmiita sotaan. Monikaan meistä ei usko, että voimme voittaa, mutta vapaus ja kansallinen ylpeys, joita vihdoin saimme maistaa EuroMaidanin vuoden 2014 vallankumouksen jälkeen, ovat taistelun arvoisia.

Olemme laittaneet niin paljon peliin ja menettäneet jo niin monta loistavaa ihmistä, että emme voi enää antautua ja palata Venäjän synkän vallan alle ilman demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia.

Käännös englannista: Jari Alenius