Banner Before Header

Ulkomaisten kiinteistökauppojen turvallisuus tarkempaan seurantaan – vaarattomastakin paikasta voi työryhmän mukaan tehdä sabotaasia

Kansallinen turvallisuus pitäisi ottaa entistä paremmin huomioon, kun viranomaiset arvioivat ulkomaisia eli EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevien ostajien Suomessa tekemiä kiinteistökauppoja.

Näin esittää useista hallinnon aloista koostuva työryhmä, joka jätti mietintönsä puolustusministeri Antti Kaikkoselle (kesk.) tänään torstaina.

Mietinnössä ehdotetaan tarkennuksia useisiin lakeihin.

Työryhmä ehdottaa, että puolustusministeriölle lisättäisiin oikeus selvittää kiinteistön hankinnan rahoitus ja sen alkuperä.

Valtion etuosto-oikeutta muutettaisiin siten, että ostettava kohde ei saisi sijaita yhtä kilometriä lähempänä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen kohteista.

Lisäksi kolmen kuukauden määräaikaa valtion etuosto-oikeuden käyttämisen päättämisestä pidennettäisiin neljään kuukauteen.

Samalla esitetään, että valtiolla olisi etusija suhteessa kuntaan etuosto-oikeustilanteissa.

Mietinnön mukaan kansallinen turvallisuus voisi vaarantua tilanteessa, jossa valtiollinen toimija hankkii kiinteistön maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden tai huoltovarmuuden näkökulmasta vaarattomasta paikasta, mutta josta voitaisiin harjoittaa laajamittaista laitonta tiedustelua tai Suomeen kohdistuvaa sabotaasitoimintaa.

Vuoden 2020 alussa astui voimaan laki valtion etuosto-oikeudesta. Sitä on käytetty kahdesti; kerran Kemiönsaaressa ja kerran Rovaniemellä.

Juttu päivittyy.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 24. kesäkuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

Suomen varautumista koskevat lait pyritään saamaan voimaan kesän aikana – näin poliittisesti herkät lait rajan turvallisuudesta etenevät

Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen: Tilanne itärajalla on hyvin rauhallinen, Venäjän aktiviteetti vähäistä

Source Link yle.fi