Uros-omistaja teki yli 20 miljoonan kaupat ennen konkurssin paljastumista – määritteli yhtiön arvoksi noin kaksi miljardia

Konkurssiin ajautuneen teknologiayhtiö Uroksen pääomistaja Jyrki Hallikainen sai STT:n tietojen mukaan vähintään yli 20 miljoonaa euroa myymällä pieniä palasia yhtiöstään ennen sen kulissien romahtamista. Suurin kauppa tapahtui kesällä 2020, kun Hallikainen myi osuuden Sveitsissä asuvalle sijoittajalle.

Sijoittaja asui Hallikaisen lähellä Zürichinjärven rannalla Wolleraun kylässä. He keskustelivat liiketoimistaan, jolloin Hallikainen kertoi osuuden Uros-yhtiöstä olevan myytävänä.

Keskustelut etenivät kesän aikana siihen, että heinäkuussa 2020 sijoittaja osti sijoitusyhtiönsä kautta noin yhden prosentin osuuden Uroksesta noin 20 miljoonalla eurolla. Monelle sijoittajalle summa olisi iso, mutta kyseiselle ostajalle vain pieni osuus hänen omaisuudestaan.

Hallikainen siis määritteli yhtiönsä arvoksi noin kaksi miljardia euroa. Osuuden myi Hallikainen eikä sillä esimerkiksi rahoitettu Uroksen tyhjää kassaa.

Hallikainen ja sijoittaja sopivat myös optiosta ostaa neljän prosentin osuus yhtiöstä. Valtava jatkokauppa ei kuitenkaan toteutunut, sillä Uroksen ongelmat valkenivat sijoittajalle alkuvuodesta 2021.

Yksi sijoittaja sai rahansa takaisin

Hallikainen onnistui STT:n tietojen mukaan myymään pieniä osuuksia yhtiöstään yhteensä ainakin kolmelle kokeneelle sijoittajalle.

Yksi suomalainen sijoittaja on sittemmin onnistunut purkamaan kaupan ja saamaan rahansa takaisin, sillä sopimukseen oli kirjattu ehto suuren pääomasijoittajan mukaantulosta. Kun sellaista ei tullut, sijoittaja sai takaisin noin viisi miljoonaa euroa.

Tämän jälkeen Hallikaiselle jäi ulkomaisen sijoittajan noin 20 miljoonaa euroa ja toisen suomalaisen sijoittajan selkeästi pienempi osuus, jonka tarkkaa summaa STT ei ole pystynyt varmistamaan.

Uros kertoi maaliskuussa 2021 siirtävänsä pääkonttorinsa Suomesta Sveitsiin, jonne se oli perustanut vuoden 2020 lopulla konsernille uuden emoyhtiön, Uros Ag:n. Sveitsissä yhtiöiden omistus ei ole julkista tietoa, joten STT on varmistanut Uroksen ja yhtiötä omistavien sijoittajien sijoitusyhtiöiden omistukset muita reittejä.

Sveitsin lainsäädännön mukaan Hallikaisen ei ole todennäköisesti tarvinnut maksaa myyntivoitostaan veroa.

Kovat lupaukset kasvusta

Miten Hallikainen vakuutti ostajat, jotka ovat kaikki kokeneita ja vauraita sijoittajia? Tilintarkastaja oli hyväksynyt Uroksen vuoden 2018 tilinpäätöksen, jonka mukaan yhtiö teki 120 miljoonan euron liikevoiton.

Lisäksi esimerkiksi Wolleraun sijoittajalle esiteltiin vuoden 2019 tilintarkastamattomia lukuja, joiden mukaan Uros teki liikevaihtoa lähes 2,7 miljardia euroa ja liikevoittoa noin 170 miljoonaa euroa. Hänelle esitellyt vuoden 2020 luvut olivat vielä huikeammat: niiden mukaan Uros teki vuoden kolmannella neljänneksellä yli 1,4 miljardin euron liikevaihdolla lähes 66 miljoonan euron nettovoiton.

Hallikaisen puheet tulevaisuudesta olivat samankaltaisia kuin Uroksen edustajien tarinat suomalaismedioissa: nopealle kasvulle ei ollut rajoja, vuoden 2019 tilinpäätös saadaan pian ja mukaan on tulossa esimerkiksi pääomasijoittaja tai Uros on lähellä yrityskauppaa.

Hallikaisen ja Uroksen ongelmat alkoivat kaatua päälle loppuvuodesta 2020. Yhtiön valtavat voitot olivat myyntisaamisissa, joita yhtiölle oli vuoden 2019 hyväksymättömän tilinpäätöksen mukaan kertynyt noin 330 miljoonaa euroa.

Avoin kysymys on, kuinka aitoja Uroksen suurimmat asiakkaat olivat ja minkä verran yhtiöllä oli oikeaa liiketoimintaa. STT:n tietojen mukaan Hallikainen ei edes yrittänyt aktiivisesti periä saatavia asiakkailta. Toisaalta noin 20 miljoonan sijoituksen tehneelle sijoittajalle ei ikinä selvinnyt, miltä asiakkailta saatavat edes olivat.

Hallikainen siirsi omaisuuttaan pois

Kun totuus Uroksen liiketoiminnasta alkoi valjeta sijoittajalle vuodenvaihteessa 2020–2021, samoihin aikoihin Jyrki Hallikainen siirsi valtaosan omaisuudestaan Suomessa silloisen vaimonsa Tarja Hallikaisen nimiin.

Asia ilmenee asiakirjoista Hallikaisten ja Nordean ulosottokiistassa, joka on vireillä Oulun käräjäoikeudessa. Nordean mukaan Jyrki Hallikaisen tarkoituksena on ollut siirtää omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin. Nordean maaliskuussa käräjäoikeudelle toimittamien asiakirjojen mukaan Hallikaisella on Nordealle ulosotossa yli 2,7 miljoonan euron velat.

Hallikaisten mukaan kyse on avioeron yhteydessä tehdystä osituksesta. Pariskunnan avioero tuli vireille Oulun käräjäoikeudessa joulukuussa 2020 ja se astui voimaan heinäkuussa 2021. Tammikuussa 2021 Hallikaiset sanovat tehneensä Sveitsissä osituksen, jossa kaikki Jyrki Hallikaisen osallisuudet suomalaisissa osakeyhtiöissä – kuten velkakirjoihin perustuvat saatavat ja osakkeet – siirtyivät Tarja Hallikaiselle.

Nordean mukaan Sveitsissä laadittu sopimus ei näytä ositussopimukselta, koska siinä vain Jyrki Hallikainen luovuttaa omaisuutta Tarja Hallikaiselle. Nordean mukaan sopimusta ei myöskään ole toimitettu Suomen Digi- ja väestötietovirastoon rekisteröitäväksi.

–  Lisäksi ulosottoselvityksestä ilmenee, että Jyrki Hallikaisella ei ole lainkaan tuloja (ansio- sekä pääomatuloja). Jyrki Hallikainen omistaa ainoastaan kaksi vähäarvoista henkilöautoa, kolme asetta, konkurssiyhtiö Uros Oy:n saatavat sekä Mandatumin eläkevakuutuksen (ulosmitattu). Näin ollen Nordea katsoo, että Jyrki Hallikainen on olennaisen omaisuuden luovutuksella Tarja Hallikaiselle tullut ylivelkaiseksi maksamaan velkojaan, Nordea kirjoittaa lausumassaan oikeudelle.

Hallikaisen ulosoton taustalla Uros-velat

Jyrki Hallikaisen ulosottovelka Nordealle koostuu hänen takaamistaan Uroksen veloista. Helsingin käräjäoikeus antoi veloista yksipuoliset tuomiot viime vuoden marraskuussa, koska Uros ja Hallikainen eivät vastanneet Nordean kanteisiin määräajassa.

Tammikuussa Ulosottolaitos määräsi Hallikaiselta ulosmitattavaksi kahden yrityksen – MPG Services Oy:n ja Faubourg Oy:n – osakkeita, sekä kyseisiltä yrityksiltä ulosmitattavaksi Hallikaisen saatavia, jotka ovat miljoonia euroja.

Hallikainen ja hänen ex-vaimonsa ovat molempien yritysten ainoat hallitusten jäsenet. Nordean mukaan Jyrki Hallikaisella on MPG Servicesiltä saatavia lähemmäs 17 miljoonaa euroa ja Faubourgilta kahdeksan miljoonaa.

Hallikaiset valittivat ulosottopäätöksistä Oulun käräjäoikeuteen ja vaativat niiden kumoamista. Valitusten mukaan kyseinen omaisuus ei enää kuulu Jyrki Hallikaiselle, vaan siirtyi Tarja Hallikaiselle osituksessa.

Hallikaisten mukaan ositusasiakirja on Sveitsin julkisen notaarin vahvistama ja oikeaksi todistama. Heidän mukaansa ositukseen sovelletaan Sveitsin lakia ja sopimuksesta aiheutuvat riidat pitää ratkaista sveitsiläisessä tuomioistuimessa.

Valituksessa vedotaan siihen, että Jyrki Hallikaisen koti- ja asuinpaikka on ollut poissa Suomesta vuodesta 2002 ja Tarja Hallikaisen 2003.

–  Tarja ja Jyrki Hallikaisella on siten Suomen avioliittolain mukainen oikeus sopia lainvalinnasta asiakirjassa ilmoitetun mukaisesti, valituksessa kirjoitetaan.

Oulun käräjäoikeus on määrännyt ulosottopäätösten täytäntöönpanon keskeytetyksi, kunnes asia on ratkaistu.

Nordea: Hallikainen tiesi maksuvaikeuksista

Nordea katsoo, että Hallikainen tiesi jo osituksen aikaan tammikuussa 2021 Uroksen maksuvaikeuksista. Nordean mukaan tilintarkastusyhteisö BDO:n raportista selviää, että maksuvaikeudet alkoivat viimeistään joulukuussa 2020.

Samassa kuussa Business Finland määräsi Uroksen saamat yhteensä yli kuuden miljoonan euron tuotekehityslainat ja avustukset takaisinmaksettavaksi. Business Finlandin mukaan yhtiö oli saanut avustukset väärillä ja salailluilla tiedoilla.

–  Edellä esitetty osoittaa, että Jyrki Hallikaisen on täytynyt lahjoitushetkellä tammikuussa 2021 tietää Uros Oy:n maksuvaikeuksista sekä niiden aiheuttamasta hänen omien takausvelkojensa realisoitumismahdollisuudesta, minkä vuoksi hän todennäköisesti on pyrkinyt siirtämään varallisuuttaan velkojien ulottumattomiin, Nordea sanoo.

Nordea katsoo, että Hallikaisten järjestelyssä on kyse lahjasta tai lahjaluonteisesta sopimuksesta. Pankin mukaan Tarja Hallikaisen täytyi Jyrki Hallikaisen silloisena vaimona tietää miehensä taloudellisesta tilanteesta sekä siitä, että lahjoitus johtaa tämän maksukyvyttömyyteen ja ylivelkaisuuteen.

STT tavoitteli molempia Hallikaisia haastatteluun juttua varten, mutta he eivät vastanneet yhteydenottopyyntöön.

Hallikainen asunut pitkään Sveitsissä

Hallikainen on oululaistaustainen liikemies, joka on pitkään asunut ulkomailla, ensin Belgiassa ja sittemmin Sveitsissä. Viime syksyn aikana Hallikainen ilmoitti kotipaikakseen Liechtensteinin. Sveitsin kiinteistöviranomaisen mukaan hän kuitenkin yhä omistaa asunnon hulppeasta Wolleraun talosta, jossa hän on pitkään asunut.

Ulosottolaitoksella on toimivaltuudet vain Suomessa eikä se voi tehdä ulosmittausta ulkomailla olevaan omaisuuteen. Jos Ulosottolaitos saa selville ulkomailla olevaa omaisuutta, se voi ilmoittaa siitä velkojalle, joka voi sitten itse käynnistää ulosottomenettelyn kyseisessä maassa.

Uros asetettiin useiden velkojien vaatimuksesta konkurssiin helmikuussa. Konkurssipesän pesäluettelon ja velallisselvityksen on määrä valmistua vapuksi, erityistilintarkastuksen toukokuun aikana.

Source Link is.fi