Banner Before Header

Uudistus tulossa: Ajotunnille matkaa jopa yli sata kilometriä – kasvattaa ajokortin kustannuksia

Vasemmistoliiton kansanedustajat Hänninen ja Kyllönen: ”Yhdenvertainen mahdollisuus ajokortin suorittamiseen on turvattava koko maassa”.

Vasemmistoliiton kansanedustajat Katja Hänninen ja Merja Kyllönen ovat huolissaan liikenne- ja viestintävirasto Traficomin suunnitelmista karsia nykyisiä lupa- ja tutkintopalvelupisteitä. Suunnitelman mukaan esimerkiksi ajokortin insinööriajon voisi suorittaa vain suurimmissa kaupungeissa. Kyllönen ja Hänninen arvioivat, että tämä vaarantaa ajokorttia suorittavien yhdenvertaisuuden.

He tekivät asiasta kirjallisen kysymyksen liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalle (sd.).

– Satojen kilometrien matka kotipaikkakunnalta insinööriajon suorittamispaikkakunnalle on kohtuuton, he toteavat kysymyksessä.

Monet tahot ovat antaneet Traficomille palautetta suunnitelman ongelmallisuudesta.

– Se kasvattaisi ajokortin jo valmiiksi korkeita kustannuksia merkittävästi. Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asuttujen alueiden nuoret joutuisivat tosiasiallisesti maksamaan ajokorteistaan ikätovereitaan huomattavasti enemmän.

Jopa 260 matkaa ajotuntia varten

kansanedustajat huomauttavat, että insinööriajon lisäksi myös varsinainen ajoharjoittelu painottuisi jatkossa ajokortin suorittamispaikkakunnalle. Henkilöauton ajokorttia varten laki määrää suorittamaan vähintään 10 tuntia opetettua ajoharjoittelua. Esimerkiksi raahelaisille matkaa Ouluun ja takaisin kertyisi noin 140 kilometriä ja ylivieskalaisille jopa 260 kilometriä yhtä ajotuntia varten.

Traficom on kuullut useita sidosryhmiä suunnitelman osalta. Palaute on ollut murskaavaa. Suunnitelman nähdään asettavan pitkien välimatkojen ja harvaan asuttujen seutujen asukkaat eriarvoiseen asemaan muihin nähden. Lisäksi esimerkiksi Raahen seudun koulutuskuntayhtymä Brahe on huolestunut logistiikka-alan koulutuksen hankaloitumisesta, jos suunnitelmat toteutuvat.

– Monet tahot ovat antaneet Traficomille palautetta suunnitelman ongelmallisuudesta. Nyt Traficomin on kuultava palaute ja tehtävä tarvittavat muutokset. Tällaisenaan tutkintopaikkakuntaverkosto ei voi toteutua, kansanedustajat toteavat.