Uunituore huippu-urheilupomo Matti Heikkinen vertasi itseään Sanna Mariniin

Hiihdon maailmanmestarin ja nelinkertaisen arvokisamitalistin Matti Heikkisen, 38, valintaa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajaksi ei voinut pitää yllätyksenä sen jälkeen, kun erittäin harkitsevaksi ja laskelmoivaksi tiedetty mies viime viikolla kesken prosessin vahvisti ehdokkuutensa Yle Urheilulle kesken prosessin.

Heikkinen tiesi tuossa vaiheessa olevansa se henkilö, jota rekrytointiryhmä esittää komitean hallituksen hyväksyttäväksi. Homma oli siis käytännössä jo taputeltu.

Lähes koko Suomen tuntema urheilijalegenda myönsi olevansa tehtävään vielä nuori mies ja monella tavalla katsomaton kortti. Tässä kohtaa Heikkinen vertasi itseään kaksi vuotta nuorempaan pääministeriin, Sanna Mariniin ja katsoi tämän hyväksi esimerkiksi nuorempien sukupolvien kovasta ja onnistuneesta vastuuttamisesta.

– Hyvin on kestänyt painetta.

Matti Heikkisen tunteet olivat pinnassa, kun hiihtäjä Seefeldin MM-kisoissa 2019 kertoi 50 kilometrin (v) päätösmatkan jälkeen kauden jäävän huippu-urheilijana viimeiseksi.

Heikkinen ei ole 2019 päättyneen aktiiviuransa jälkeen osoittanut kiinnostusta työskennellä hiihtovalmennuksen parissa, mitä osoittaa hakeminen suoraan huippu-urheilualtaan syvimpään päätyyn. Neljän urheilevaisen lapsen naimisissa olevalle isälle päätös ei ollut helppo.

– Sparrasin vaimoani, ja vihreää valoa tuli varsin nopeasti.

Lue lisää: Kommentti: Matti Heikkinen latasi kovan vaatimuslistan – nyt hänen on seistävä sanojensa takana uskottavuutensa vuoksi

Suvi Heikkinen (o.s. Välimäki) on entinen nuorten MM-tason hiihtäjä ja nykyään Jyväskylän yliopiston vastuullisen urheilujohtamisen maisteriohjelmaa johtava tohtorisnainen, joten sparrivastus ei ollut hyttyssarjaa.

Vastuullisuudesta ja eettisistä asioista on puhuttu paljon sen jälkeen, kun Heikkisen edeltäjä Mika Lehtimäki keväällä erosi työstään epäasiallisesta käytöksestä nousseen myrskyn pyörteissä. Oman suhteensa Lehtimäkeen Heikkinen totesi jääneen etäiseksi, mutta hänellä ei ollut edeltäjästään mitään negatiivista sanottavaa.

Lue lisää: Maailmanmestari Matti Heikkinen palaa huippu-urheiluun – suostui merkittävään tehtävään

Perhe ei ole liikkumassa Jyväskylän-kodista. Heikkinen on jo nykyisen työnantajansa, yhdyskuntarakentaja GRK Infran palveluksessa työskennellyt osan viikosta pääkaupunkiseudulla. Jatkossa työkenttä on koko Suomi.

– Huippu-urheilijana matkapäiviä tuli 250 vuodessa eli mitään uutta ei ole sikäli luvassa.

Matti Heikkisen uran huipennus oli 15 kilometrin (p) MM-kulta Oslossa 2011. Muut mitalit jäivät Norjaan Eldar Rönningille (vas.) ja Martin Johnsrud Sundbylle.

Vaikka aktiiviuran jälkeen pikavauhtia kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon suorittanut Heikkinen on viihtynyt ”normaalissa” työelämässä hyvin, hän myönsi koko ajan jollakin tasolla kaivanneensa takaisin huippu-urheilun maagiseen maailmaan.

Huippu-urheilijana Heikkinen ei aina ollut systeemille tai Hiihtoliitolle helpoin pala. Hän esitti kärkkäitäkin vaatimuksia ja näkemyksiä.

Lue lisää: Matti Heikkiseltä kova peliliike – ei halunnut uudeksi Jauhojärveksi

– Hienoa päästä toteuttamaan asioita, joita itse oli vaatimassa, totesi johtaja, jonka määräaikainen pesti päättyy kesä-heinäkuun taitteessa 2026.

Olemus kertoo yhä kurinalaisesta elämäntavasta ja säännöllisestä harjoittelusta. Lenkkikavereihin kuuluu mm. Euroopan huippuihin estejuoksussa kuuluva Topi Raitanen, mikä kertonee hiihtoeläkeläisen fysiikasta olennaisen.

Helsingissä pidetystä tiedotustilaisuudesta matka jatkui Sotkamoon, jossa perheen lapset osallistuvat isolle urheiluleirille. Sen vetäjäporukkaan kuuluu Iivo Niskanen.

Jos triplaolympiavoittaja pyytäisi Vuokatissa Heikkistä mukaansa esimerkiksi hiihtämään rullasuksilla vaaran laelle, urheilupomo totesi kiittävänsä siinä kohtaa kohteliaasti tarjouksesta.

Eräässä mielessä Heikkinen on tuoreeksi ex-huippu-urheilijaksi ja 38-vuotiaaksi henkilöksi todella uniikki ja reliikki. Sosiaalinen media on hänelle käytännössä täysin kyntämätöntä maaperää.

Tiistaina Heikkinen totesi ottavansa asian uuteen harkintaan, jos huippu-urheilujohtajan työnkuva sellaista vaatii.

Source Link is.fi