Uutta Sinkkuelämää-sarjaa tähdittää näyttelijä, joka on tehnyt historiaa roolihahmoillaan – teki heti intiimin tunnustuksen Sarah Jessica Parkerille

Sairaalasarja Greyn anatomian Callie Torresina tutuksi tullut ja nykyään And Just Like That… -sarjassa Che Diazina esiintyvä näyttelijä Sara Ramirez, 46, tuli julkisuuteen oman seksuaalisuutensa kanssa pandemian aikana.

Hän kertoi olevansa Che Diaz -roolihahmonsa tavoin ei-binäärinen, muunsukupuolinen, kun hän kirjoitti asiasta vuonna 2020 Instagram-julkaisussaan:

”Minussa on tyttömäisen pojan, poikamaisen tytön, poikamaisen pojan, tyttömäisen tytön, kaikkien eikä kenenkään ulottuvuuksia.”

Sara on kuvaillut kokeneensa lapsena vierautta pelkästään tytön sukupuolessa, muttei osannut sanoittaa tunnettaan.

Kun Ramirezille tarjottiin roolia Sinkkuelämää-jatkossa, hän oli sarjan fanina äimistyneen innostunut. Che Diazin rooli oli kirjoitettu varta vasten Ramirezille.

Hän on tunnustanut olleensa nuorena syvästi ihastunut Sarah Jessica Parkeriin.

– Yritin salata pahimman fanitukseni, mutta kerroin, että jos alkaisin häntä kehumaan, siinä menisi tunteja. Hän suhtautui oikein kiltisti!

Sara Ramirez näytteli myös sarjassa Rouva Ministeri muunsukupuolista Kat Sandovalia – roolia, joka syntyi luontevasti oman tyylin myötä.

– Tällainen olen nykyään, hiusmuotini on mohikaani ja ulkomuotoni androgyyninen, totesi Sara tuottajille.

Tämän jälkeen hänen roolihahmonsa muokattiin sen mukaisesti. Hahmosta tuli varsin saman näköinen kuin Che Diazin hahmo.

Meksikolaissyntyinen Ramirez teki historiaa jo Greyn anatomiassa, jossa ortopedi Callie Torres oli biseksuaalinen hahmo ja päätyi suhteeseen kollegansa Arizonan (Jessica Capshaw) kanssa.

Greyn anatomian aikaan Saralla (keskellä) oli pitkä tukka ja hänen roolihahmonsa oli erittäin naisellinen.

Rakastettu, tuolloin pitkäkiharainen ja hyvin feminiininen Sara lähti sarjasta vuonna 2016, yhdentoista kauden jälkeen.

Callien hahmon biseksuaalisuus oli Ramirezin oma ehdotus sarjan luojalle Shonda Rhimesille. Aluksi Callie kirjoitettiin George O’Malleyn (T.R. Knight) vaimoksi, ja queer-suuntaa oli kaavailtu jollekin toiselle vakihahmolle.

– Olen itse saanut toivoa näitä hahmoja, ja se tuo suuren vastuun. En voi edustaa koko LGBTQ+-yhteisöä, mutta tiedostan, että teoillani on syvä merkitys, Ramirez on sanonut.

Callie Torres on tv-historian pitkäikäisin LGBTQ+-hahmo, joka raivasi 11 kauden ajan tietä queer-ystävällisemmälle Hollywoodille.

Eräs ABC-kanavan tuottaja oli nähnyt laulajanakin uraa tehneen Saran musikaaliroolin, jonka jälkeen Sara sai valita itselleen roolin mistä tahansa ABC-kanavan ohjelmasta. Hän valitsi Greyn anatomian.

Sara on puhunut julkisuudessa paljon identiteetistään. Kun hänestä kirjoitetaan englanniksi, käytetään termejä ”they” ja ”their”.

– On luultu, että Callien hahmo toi esiin biseksuaalisen puoleni, sillä kerroin biseksuaalisuudestani vasta 2016, jätettyäni Greyn anatomia -sarjan. Totuus on kuitenkin, että olen miettinyt suuntautumistani jo kouluvuosista saakka, Ramirez on kertonut.

Sara Ramirez on luvannut palata Greyn anatomiaan, mikäli pyyntö joskus tulee.

– Olen yhtä utelias kuin fanitkin tietämään, mitä Callielle kuuluu!

Sara kihlautui pitkäaikaisen poikaystävänsä Ryan DeBoltin kanssa vuonna 2011 ja oli tämän kanssa naimisissa lähes kymmenen vuotta. Pariskunta erosi viime vuonna.

And Just Liket That… -sarjan jaksot ovat katsottavissa HBO Max-kanavalla.

Source Link is.fi