Vaaratilanne makeistehtaalla: Kaksi työntekijää putosi suklaasäiliöön

Yhdysvaltain Pennsylvaniassa sijaitsevalla makeistehtaalla koettiin torstaiaamuna vaaratilanne kahden huoltotyöntekijän pudottua osittain täytettyyn suklaasäiliöön, brittilehti The Guardian kertoo.

Tapaturma sattui Mars Wrigleyn tehtaalla Elizabethtownissa. Tehtaalla valmistetaan muun muassa M&M -makeisia.

Viranomaiset eivät kertoneet, miten onnettomuustilanne sai alkunsa, mutta paljastivat, että työntekijät olivat ulkopuolisen urakoitsijayrityksen palveluksessa.

Guardianin siteeraaman PennLive.comin mukaan säiliössä oli onnettomuushetkellä suklaata suunnilleen vyötärön korkeudelle asti, eivätkä työntekijät päässeet säiliöstä omin avuin.

Pelastustyöntekijät onnistuivat vapauttamaan parivaljakon noin tunnin kestäneen pelastusoperaation jälkeen leikkaamalla reiän säiliön pohjaan.

Toistaiseksi ei ole selvää, aiheuttiko säiliöön putoaminen työntekijöille vammoja. Se tiedetään, että heidät vietiin sairaalaan arvioitavaksi.

Liittovaltion työturvallisuus- ja terveysvirasto OSHA tutkii tapausta.

Source Link is.fi