Banner Before Header

Valtio tukenut tapahtumia liki 15 miljoonalla eurolla – joka viides korvaushakemus hylättiin

Valtio on korvannut tänä vuonna tapahtumatakuun kautta lähes 15 miljoonaa euroa kustannuksia tapahtumille, jotka on jouduttu joko perumaan tai järjestämään pienempinä koronarajoitusten vuoksi.

Eniten korvauksia on maksettu Valtiokonttorin mukaan musiikkifestivaaleille, konserteille ja näyttelyille sekä taide- ja kulttuuritapahtumille. Alueellisesti tukea on mennyt eniten Helsinkiin: hieman alle kuusi miljoonaa euroa. Helsingistä tehtiin myös eniten tukihakemuksia.

Tapahtumatakuuta haettiin kahdessa vaiheessa. Ensin tapahtumalle haettiin ennakkoon maksusitoumus, jonka nojalla pystyi myöhemmin hakemaan korvauksia toteutuneista kustannuksista, jos tapahtuma esimerkiksi jouduttiin perumaan.

Maksusitoumuksia haettiin määräaikaan eli elokuun loppuun mennessä noin 1 160 tapahtumalle. Näistä tapahtumatakuu myönnettiin hieman alle tuhannelle hakijalle.

Korvauksia haki lopulta noin 600 tapahtuma-alan yritystä, joista korvauksia maksettiin noin 470:lle. Hieman useampi kuin joka viides korvaushakemus siis hylättiin. Keskimääräinen korvaussumma yhtä tapahtumaa kohti oli noin 31 700 euroa.

Tapahtumatakuu koski vähintään 200 hengen yleisötapahtumia, jotka järjestettiin 1. kesäkuuta–7. joulukuuta viime vuonna.

Source Link is.fi