Valtteri Bottas pinnisteli kolmanneksi – tätä asiaa hän manasi

Brasilian F1-osakilpailussa kolmanneksi ajanut Valtteri Bottas myönsi, että kisan lähtö ja koko ensimmäinen kierros olivat hänelle todella hankalia.

Paalupaikalta lähtenyt Bottas sai heikon lähdön ja putosi ensimmäisten mutkien aikana kolmanneksi molempien Red Bullin autojen taakse.

Lue lisää: Lewis Hamiltonilta uskomaton näytös! Löi Max Verstappenin rajussa kamppailussa, Valtteri Bottas palkintopallille

– Olen pettynyt lähtööni ja ensimmäiseen kierrokseen. Muutoin kisa oli ihan okei. Olisimme voineet helposti mennä yhdellä pysähdyksellä, mutta päätimme tehdä kaksi varikkostoppia, Bottas sanoi ratahaastattelussa heti kilpailun jälkeen.

Bottas oli jo jäädä Sergio Perezin taakse pussiin, mutta virtuaalisen turva-auton aikana tehty oikea-aikainen varikkopysähdys avitti Bottaksen Perezin ohi.

– Virtuaalinen turva-auto tuli minun kannaltani hyvään kohtaan. Oli hyvä, että saimme kisasta enemmän pisteitä kuin Red Bull, Bottas tuumi.

Viikonlopun hahmo oli kuitenkin Lewis Hamilton, joka lähti lauantain sprinttikisaan koko porukan viimeisenä ja sunnuntain GP:henkin kymmenennestä ruudusta. Sprintissä Hamilton nousi viidenneksi, GP:ssä ylivoimaiseen voittoon.

– Kun tulimme tähän viikonloppuun, en olisi ikinä voinut kuvitella tällaista. Kaikki asiat tuntuivat olevan meitä vastaan. Viikonloppu kuitenkin osoitti, ettei koskaan kannata luovuttaa riippumatta siitä, mitä vaikeuksia kohtaa. Pitää vain puskea eteenpäin ja taistella eikä koskaan luovuttaa, Hamilton sanoi.

Lewis Hamilton oli viikonlopun ehdoton valtias.

– Mikä kisa! Tiimi teki mahtavan työn, jotta saimme niin paljon pisteitä kuin mahdollista. Painoin niin kovaa kuin vain pystyin.

Toiseksi ajanut Max Verstappen yritti kaikkensa – aavistuksen kyseenalaisin keinoinkin – voittaakseen Brasilian osakilpailun mutta joutui kisan lopussa päästämään Hamiltonin ohitseen.

– Yritimme kaikkemme. Se oli hyvä taistelu, mutta kisan lopussa meiltä puuttui vähän vauhtia, Verstappen myönsi.

– Tämä oli melko vaikea viikonloppu meille, mutta olen vakuuttunut, että tulevissa kisoissa iskemme takaisin, Verstappen lupasi.

Source Link is.fi