Banner Before Header

Valtteri Bottas puhuu avioerostaan – suhde Suomeen muuttui

Valtteri Bottas puhuu F1-sarjan podcastissa Beyond the Gridissä myös avioerostaan.

Bottas, 32, erosi vaimostaan, olympiauimari Emiliasta (o.s. Pikkarainen) loppuvuodesta 2019.

– Se muutti elämääni aika paljon. Tietty yhteys Suomeen heikkeni, mutta käyn siellä yhä silloin tällöin, kun ehdin, näkemässä vanhempiani, Bottas kertoo.

– Olen kuitenkin ollut paljon enemmän Monacossa kuin aiemmin. Siitä on tullut toden teolla tukikohtani, Bottas selvittää.

Bottaksella on Suomessa ”kesämökki” kotiseudullaan Nastolassa, johon hän saapuu joitakin kertoja vuodessa. Parhaillaan hän rakennuttaa myös uutta piilopirttiä Lappiin.

Valtteri Bottas kuvattuna ennen Meksikon GP:tä.

Suomalaiskuljettaja käy ohjelmassa läpi muutenkin kahden edellisvuoden tapahtumia, jotka ovat muovanneet hänen elämänasennettaan uuteen uskoon.

Koronapandemia pysäytti ajattelemaan.

– Lockdown-aika oli kiinnostavaa. Opin lisää itsestäni ja elämästä formula ykkösten ulkopuolella.

Tuo elämän ensimmäinen pidempi hengähdystauko raa’asta autourheiluarjesta antoi lisäenergiaa ja -motivaatiota formulauran jatkamiseksi vielä pidempään, kuin mitä nyt 32-vuotias Bottas oli suunnitellut. Asioihin löytyi myös uutta perspektiiviä.

– Tajusin myös, että vaikka mikään ei kestä ikuisesti ja F1-urani joskus loppuu, elämässä on vielä paljon iloa ja tehtävää. On kiva tietää, että tämä ei ole kaikki kaikessa.

Bottaksen ura jatkuu ainakin kahden kauden ajan, sillä hän siirtyy ensi kaudeksi monivuotisella sopimuksella Alfa Romeon kuljettajaksi.

Source Link is.fi