Vantaalaisessa ruokakaupassakin nimmareita jakanut Monica Lewinsky teki sarjan seksikohustaan – tältä hän näyttää nykyään

Yhdessä yössä jouduin yksityishenkilöstä ensimmäiseksi ihmiseksi, jonka maine tuhottiin täysin internetissä.

Nämä ovat 48-vuotiaan Monica Lewinskyn sanoja. Naisen, jonka nimi tuo mieleen muhkean kypärätukan, tahritun sinisen mekon ja vilautetut stringit, joilla 22-vuotias nainen sai ensimmäisen kerran presidentti Bill Clintonin huomion marraskuussa 1995. Valkoisen talon kohutun harjoittelijan tarina nähdään Foxin American Crime Story: Clinton ja Lewinsky -sarjassa. Kyseessä on American Crime Storyn kolmas kausi. Aiemmin siinä on nähty O.J. Simpsonin ja Gianni Versacen tarinat.

Lewinsky oli itse mukana sarjan tuottajana ja tarkisti joka sanan käsikirjoituksesta. Hän vaati saada mukaan kohtauksen, jossa harjoittelija vilauttaa stringejään presidentille. Lewinsky tahtoi sarjan olevan todenmukainen ja esittävän seksisuhteen oikeassa valossa.

Monica Lewinsky oli mukana tuottamassa uutta sarjaa.

Lewinskyä esittää uuden sukupolven komedienne, muun muassa Booksmart- ja Ladybird-elokuvista tuttu 28-vuotias Beanie Feldstein. Hänen veljensä on näyttelijä Jonah Hill. Presidentti Clintonia näyttelee Clive Owen.

Presidentin pallia heiluttanut kohusuhde sai alkunsa 1995, kun harjoittelija vilautti stringejään 49-vuotiaalle presidentti Clintonille Valkoisessa talossa työntekijöille pidetyissä juhlissa. Ilta päätyi sitten suudelmiin takahuoneessa.

Suhde kesti lopulta pari vuotta. Lewinsky uskoutui tilanteestaan Linda Trippille, joka nauhoitti keskustelut Lewinskyn tietämättä ja antoi ne syyttäjä Kenneth Starrille.

Clive Owen näyttelee Clintonia ja Beanie Feldstein Lewinskyä.

Tripp oli aistinut jo aiemmin, ettei nuoren naisen urakiidossa ollut puhtaita jauhoja pussissa.

Trippin mukaan Lewinsky puhui kuin koulutyttö, joka oli menettänyt neitsyytensä jalkapallojoukkueen kapteenille ja leuhki sillä ystävilleen.

– Hän oli varma, että oli löytänyt erityisen miehen ja että heidät oli tarkoitettu yhteen. Hän oli täysin vakuuttunut, että oli vain ajan kysymys, kunnes he palaisivat suhteeseen, edesmennyt Tripp paukutti A Basket of Deplorables: What I Saw Inside the Clinton White House -muistelmissaan.

Clinton kiisti suhteen jyrkästi. Hän joutui virkasyytteeseen oikeuden vastustamisesta ja väärän valan antamisesta. Senaatti hylkäsi syytteet.

Vuonna 2020 julkaistussa Hillary-dokumentissa Bill Clinton kertoi, miksi ajautui seksisuhteeseen Lewinskyn kanssa. Hänen mukaansa paineet Valkoisessa talossa saivat hänet etsimään jotakin sellaista, joka kääntäisi hänen ajatuksensa pois.

Clinton myöntää olevansa pahoillaan siitä, että skandaali on epäoikeudenmukaisella tavalla määrittänyt Lewinskyn koko elämän.

– Vuosien aikana olen seurannut, kuinka hän on yrittänyt saada normaalin elämän takaisin, mutta on päätettävä, kuinka normaali määritellään.

Lewinsky puhui julkisen häpeän musertavista seurauksista vuoden 2013 Ted-konferessissa. Psykologian tutkinnon suorittanut Lewinsky kampanjoi aktiivisesti kiusaamista vastaan.

Vaikka internet ei ollut samanlainen vuonna 1998, eikä sosiaalista mediaa ollut vielä, lähtivät kuvat ja kommentit Lewinskystä leviämään laajalti. Häntä pilkattiin ympäri maailmaa, ja naisen maine tahriutui vuosikymmeniksi.

– Minut leimattiin hutsuksi, lutkaksi, huoraksi, bimboksi. Menetin maineeni ja itsekunnioitukseni ja menetin melkein myös elämäni, Lewinsky muisteli.

– Seitsemäntoista vuotta sitten sille ei ollut nimeä, mutta nyt kutsumme sitä nettikiusaamiseksi tai -ahdisteluksi.

– Silloin muodostui virtuaalisten kivenheittelijöiden väkijoukkoja.

Monica Lewinsky piipahti kirjailija Andrew Mortonin kanssa markkinoimassa kirjaansa Suomessa huhtikuussa 1999. Visiitti kesti kaksi päivää ja sisälsi nimmarienjakoa eri kirjakaupoissa ja Vantaan Myyrmannissa.

IS kirjoitti vierailusta näin:

”Kun maailman kuuluisin 25-vuotias nainen saapui Vantaan Myyrmannin ostoskeskukseen eilen puoliltapäivin, ei kansa kirkunut eivätkä mummot pyörtyilleet. Sen sijaan puolisen tuhatta suomalaista tuijotti ja valokuvasi uteliaan vaiteliaina Monica Lewinskya, joka jakoi ostoskärryaidan takaa nimikirjoituksia kirjaansa.”

Lewinsky piipahti Myyrmannissa.

Lewinsky paljasti saaneensa Clintonilta lahjan Suomesta. Clinton piti huippukokousta Venäjän presidentin Boris Jeltsinin kanssa Helsingissä 1997 ja antoi saamansa lahjan silloiselle rakastetulleen.

Jonoa oli vähemmän kuin helsinkiläisissä kirjakaupoissa, joissa Lewinsky aiemmin vieraili.

– Yksi syntymäpäivälahjoistani oli Suomesta. Pieni, todella sievä posliininen koristelautanen. Todennäköisesti joku antoi sen hänelle täällä ja hän antoi sen minulle, Lewinsky kertoi IS:lle.

American Crime Story: Clinton ja Lewinsky maanantaina 6.6. Fox klo 22.00

Source Link is.fi