Vantaan kouluampumisen motiiviksi varmistui koulukiusaaminen – epäilty uhkaili tekonsa jälkeen muitakin

Itä-Uudenmaan poliisin Vantaan Viertolan kouluampumista koskevassa tutkinnassa on tänään edistytty.

Teon motiiviksi on selvinnyt kiusaaminen, poliisi tiedottaa. Epäilty on kuulusteluisissa kertonut joutuneensa kiusaamisen kohteeksi ja tämä tieto on myös vahvistunut poliisin esitutkinnassa. Epäilty oli siirtynyt Viertolan kouluun tämän vuoden alusta.

Yle kertoi aikaisemmin keskiviikkona tietojensa pohjilta, että epäilty kouluampuja oli joutunut koulukiusatuksi, ja että teon motiivi liittyi suoraan koulukiusaamiseen.

Poliisin esitutkinnassa on selvinnyt, että epäilty on teon jälkeen Viertolan koululta poistuessaan uhannut aseella myös Helsingin Siltamäessä kouluun matkalla olleita oppilaita. Poliisi tutki tätä tapausta laittomana uhkauksena.

Poliisin tietoon on Viertolan ampumisen jälkeen tullut ”poikkeuksellisen paljon erilaisia uhkaustapauksia”, jotka kaikki tutkitaan poliisissa perinpohjaisesti. Kyse on poliisin mukaan erittäin vakavista rikosasioista.

Poliisi tiedotti aikaisemmin keskiviikkona, että kouluampumisesta on levinnyt sosiaalisessa mediassa paljon virheellistä ja väärää tietoa.

Poliisi kertoo nyt iltapäivällä lähettämässään tiedotteessa, että sosiaalisessa mediassa on levitetty muun muassa kuvankaappauksia sellaisten ihmisten someprofiileista, jotka eivät liity tapaukseen.

– Poliisi muistuttaa, että tällainen toiminta on laitonta ja voi aiheuttaa haittaa täysin syyttömille ihmisille. Poliisi muistuttaa myös, että tämän kaltaiset näkyvät tapahtumat aktivoivat valitettavasti myös tahallista väärän tiedon lähettämistä ja trollaamista, tiedotteessa sanotaan.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää torstaina aamupäivän aikana.