Vappu Pimiän Teemu-puoliso suunnitteli saunalauttaa parin kesämökille – juontajalta tyhjentävä reaktio rakkaansa toiveelle

Juontaja Vappu Pimiä, 44, pääsee syksyllä kuvaamaan suosittua Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa uuden juontoparinsa, näyttelijänä tunnetuksi tulleen Ernest Lawsonin, 33, kanssa.

Pimiä pääsi mukaan vaikuttamaan siihen, kuka hänen juontoparikseen valittaisiin. Hän kiittelee kanavaa ja tuotantoyhtiötä, jotka ilmoittivat Pimiälle heti tämän olevan mukana valintaprosessissa.

– Jos ei olisi pyydetty, niin olisin voinut olla vähän, että mitä hittoa, kun olen kuitenkin tässä niin pitkään ollut, Pimiä nauraa hersyvään tyyliinsä.

Pimiän mukaan Lawson oli loistava valinta juontajaksi monesta syystä, eikä vähiten aiemman tanssikokemuksensa takia. Lawson voitti tanssiohjelman 14. kauden opettajansa Anniina Koivuniemen kanssa viime syksynä. Myös Pimiän oma polku Tanssii tähtien kanssa -juontajaksi alkoi kilpailijan kengistä.

– Luulen, että Erkulla on tanssikokemus niin tuoreessa muistissa, että siitä on paljon hyötyä. Varsinkin nyt, kun hänen roolinsa on tehdä takahuonehaastatteluja, sillä on tosi iso merkitys. Erkku koki ohjelman kaaren loppuun asti, Pimiä kuvailee.

Vappu Pimiän rinnalla Tanssii tähtien kanssa -ohjelman suorissa lähetyksissä nähdään syksyllä näyttelijä Ernest Lawson.

Pimiä ehti juontaa ohjelmaa Mikko Leppilammen kanssa kymmenen vuoden ajan. Juontajat ystävystyivät ja oppivat tulkitsemaan toisiaan aivan pienistä elkeistä.

– Erkun kanssa sitä ei tietenkään voi olla vielä syntynyt, mutta minulla on tosi hyvä fiilis ja on hienoa lähteä tekemään hänen kanssaan uutta kautta.

– Työ on minulle hyvin tärkeää, mutta se ei ole koko elämä, eikä määritä identiteettiäni. Tykkään Erkussa siitä, että mielestäni hänessä on tätä samaa. Hänellekin perhe on tärkeä ja hän suhtautuu työhön intohimolla, mutta ei niin, että se olisi kaikki, mitä on.

Ennen syksyn livelähetysten alkamista suosittu juontaja ehtii viettää pitkän kesäloman. Pääasiassa loma on tarkoitus viettää perheen mökillä Salossa.

– Varasin myös lyhyen ulkomaanmatkan, eli lähdemme käymään Kreikassa. Aiomme myös käydä risteilemässä lasten kanssa ja vierailla ystävien luona, mutta käytännössä olemme paljon mökillä, Pimiä kertoo.

Pimiän ja puoliso Teemu Huuhtasen upealta mökiltä löytyy muun muassa rantasauna ja poreallas. Pimiän mukaan hänen aviomiehensä rakastaa suunnitella kaikenlaista uutta mökkitontille.

– Hän ei tee itse, mutta rakastaa suunnittelua. Sitten soitetaan pankkiin ja kysytään, että onko lainassa paljon tilaa, Pimiä nauraa.

Mökki ostettiin Pimiän odottaessa parin esikoistytär Violaa. Tuohon aikaan tontilla oli vain mökki ja rantasauna. Sittemmin sinne on sorvattu kesäkeittiö, laajennettu viheralueita, tehty pari terassia ja asennettu poreallas. Tiluksilta löytyy myös kasvimaa sekä useampi kukkapenkki.

Vappu Pimiä kuvattuna mökillään vuonna 2019.

Tänä keväänä mökillä on kaadettu puita, ja Huuhtanen on selvittänyt mahdollisuutta hankkia mökille saunalautta.

– Ei meidän järvelle voi ottaa saunalauttaa. Se on kai siellä kiellettyä, Pimiä sanoo.

– Kysyinkin, että mihin helvettiin tarvitset saunalauttaa. No, hänestä se olisi ollut kiva, Pimiä hymyilee.

Mökki on sekä Pimiälle että Next Gamesin toimitusjohtajana työskentelevälle Huuhtaselle tärkeä hengähdyspaikka hektisen arjen keskellä.

– Se on maadoittava tekijä ja vastapainoa työlle. Olen monta kertaa miettinyt, etten varmaan jaksaisi tätä työtä ja tällaista elämäntyyliä ilman tätä vastapainoa. Olemme käytännössä kaikki viikonloput ja vapaa-ajan mökillä, juontaja kertoo.

Perhe osti Salon-mökin kymmenen vuotta sitten. Silloin tontilla oli vain mökki ja rantasauna.

Source Link is.fi