Banner Before Header

Vasemmistoliiton Minkkinen kirittää hallitusta translain uudistuksessa: ”Tässä alkaa aika loppua”

Hallitus on päättänyt uudistaa Suomen vanhentunutta ja ihmisoikeuksia rikkovaa translakia, mutta uudistus ei ole vieläkään saapunut eduskunnan käsittelyyn. Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Minna Minkkisen mielestä hallituksen pitäisi kiristää tahtia, jotta se saisi translain uudistuksen maaliin ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Sanna Marinin (sd) hallitus on päättänyt ohjelmassaan uudistaa Suomen translain tällä vaalikaudella. Hallitusohjelman mukaan hallitus säätää itsemääräämisoikeutta kunnioittavan lain sukupuolen vahvistamisesta. Lisäksi vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä on määrä poistaa, ja lääketieteelliset hoidot eriytetään juridisen sukupuolen korjaamisesta.

– Uudistusta tarvitaan korjaamaan nykyisessä translaissa olevat ihmisoikeusrikkomukset, joista räikein on vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä osana sukupuolenkorjausta, sanoo vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Minna Minkkinen.

Jos transsukupuolinen henkilö haluaa korjata sukupuolensa Suomessa, on hänen voimassa olevan translain mukaan oltava steriloitu eli lisääntymiskyvytön. Lisäksi juridista sukupuolta ei voi nykyään vahvistaa ilman lääketieteellisiä hoitoja.

Vasemmistoliitto vaatii
kokonaisvaltaista uudistusta

Vasemmistoliiton tavoiteohjelmassa on selkeät kirjaukset translain uudistamisesta. Tavoiteohjelmassa vaaditaan translain uudistusta kokonaisvaltaisesti itsemääräämisoikeuteen perustuvaksi. Ohjelmassa on vaatimus myös siitä, että sukupuolen vahvistamisen on perustuttava henkilön omaan ilmoitukseen. Lisäksi vasemmistoliitto vaatii, että uusi translaki tunnistaisi myös muunsukupuoliset.

Hallitusohjelmassa on samansuuntaisia kirjauksia, mutta hallitus ei kuitenkaan ole vielä tuonut uutta translakia eduskunnan käsittelyyn. Sen sijaan uudistus uhkaa jäädä tekemättä tällä vaalikaudella.

– Tässä alkaa aika loppua, jos halutaan saada tämä uudistus tehtyä tämän eduskunnan aikana, Minkkinen toteaa.

– Ei ole vielä mitään tietoa siitä, mikä maan seuraavan hallituksen kokoonpano tulee olemaan, eli jos uusi translaki halutaan saada läpi, sen aika on nyt.

Korona ei
ole selitys

Translain uudistusta valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriössä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) alaisuudessa. Esitys translain uudistamiseksi oli tarkoitus tuoda eduskunnalle helmikuussa, mutta aikataulua siirrettiin kuukausilla eteenpäin.

”Mielestäni on käsittämätöntä, että ministeri Kiuru panttaa tätä uudistusta.”

Työryhmän oli tarkoitus antaa esityksensä eduskunnalle viikolla 6, mutta sitten uudeksi aikatauluksi ilmoitettiin viikko 22 eli toukokuun loppu. Translain valmistelu on jo entuudestaan myöhässä, sillä se keskeytyi vuodeksi koronapandemian vuoksi.

– Mielestäni on käsittämätöntä, että ministeri Kiuru panttaa tätä uudistusta, sillä korona ei ole selitys tälle viivyttelylle, toteaa Minna Minkkinen.

– Ymmärrän kyllä, jos ministerillä ei ole ollut aikaa hoitaa translakia koronapandemian keskellä. Siinä tapauksessa Kiurun pitäisi siirtää asia toisen ministerin valmisteltavaksi, jotta aikataulu pystyttäisiin pitämään, Minkkinen pohtii.

Vihreiden kansanedustajilta
kysymys Kiurulle

Vihreiden kansanedustajat Bella Forsgrén ja Iiris Suomela jättivät lokakuun lopulla hallitukselle kirjallisen kysymyksen translakiuudistuksen etenemisestä.

– Riskinä on, että jo myöhässä oleva translain uudistus ei pian ehdi enää toteutua tällä eduskuntakaudella, Forsgrén toteaa tiedotteessa.

Forsgrén ja Suomela kysyivät hallitukselta jo huhtikuussa, millä aikataululla translain uudistus etenee.

Toukokuussa lakiuudistusta valmistelemaan nimitettiin työryhmä. Nyt Forsgrén ja Suomela kysyvät, aikooko ministeri Kiuru tuoda hallitusohjelman mukaisen hallituksen esityksen eduskuntaan siten, että se ehditään hyväksymään vielä tämän eduskunnan aikana.

Translain uudistus tarkoittaa
vapautta ja hyvinvointia

Vasemmistoliiton Minna Minkkinen ihmettelee lakiuudistuksen viivästymisen lisäksi myös translain uudistuksen kohtaamaa vastustusta.

– On hämmästyttävää, kuinka puolueet ja poliitikot, jotka väittävät ajavansa yksilöiden vapautta ja hyvinvointia, vastustavat tätä uudistusta. Nykyinen translaki nimenomaan rajoittaa transihmisten vapautta ja heikentää heidän hyvinvointiaan, Minkkinen sanoo.

– Meillä on hyllytolkulla tutkittua tietoa siitä, että se lisää transihmisten hyvinvointia, jos he voivat elää omina itsenään vapaina ja turvassa. Tämä uudistus ei maksa valtiontaloudelle juuri mitään, eikä se heikennä kenenkään muun oikeuksia tai hyvinvointia.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä linjasi jo vuonna 2020, ettei translain uudistusta ole varaa pitkittää.

– Tapa, jolla Suomi kohtelee transihmisiä on räikeä ihmisoikeusloukkaus ja häpeä. Transihmiset ja heidän perheensä ovat joutuneet odottamaan lain korjaamista liian kauan, silloinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi.