Banner Before Header

Vastasyntynyt vauva löytyi elossa maanjäristyksen romahduttaman talon raunioista Syyriassa

Sukulaiset löysivät vastasyntyneen lapsen romahtaneen talon raunioista Pohjois-Syyriassa.

Kuva raunioista pelastuneesta lapsesta. Lapsi oli sairaalaan tullessaan pahasti kylmettynyt, mutta hänen tilansa on vakaa. Kuva: AFP / Lehtikuva

Aivan vastasyntynyt lapsi pelastui maanjäristyksen sortaman talon raunioista Jindiresin kaupungissa Pohjois-Syyriassa tiistaina.

Lapsi oli niin nuori, että napanuora yhdisti vielä lapsen ja äidin toisiinsa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan lapsen löysi tämän sukulainen. Tämä kertoo löytäneensä lapsen, kun hän kaivoi romahtaneen viisikerroksisen talon raunioita ja kuuli sieltä ääntä.

Lapsen äiti oli kuollut järistyksessä. Äidin lisäksi myös lapsen isä ja sisarukset kuolivat.

Lapsen sukulaiset veivät lapsen sairaalaan läheiseen Afrinin kaupunkiin.

Sairaalan lääkäri kertoo AFP:lle, että lapsi oli sairaalaan saapuessa pahasti kylmettynyt, mustelmilla ja ruhjeilla, mutta että lapsen tila on nyt vakaa.

Turkin eteläosaan iski maanantaina kaksi voimakasta maanjäristystä, jotka ovat aiheuttaneet tuhansia kuolonuhreja Turkissa ja Syyriassa. Syyriassa oli tiistai-iltaan mennessä kuollut ainakin 1 800 ihmistä. Lisäksi kymmeniätuhansia ihmisiä on loukkaantunut.

Unicef arvioi tiistaina, että maanjäristykset ovat voineet viedä myös tuhansien lasten hengen.

Tapauksesta kertovat AFP:n lisäksi muun muassa uutistoimisto AP sekä amerikkalaismedia CNN.

Source Link yle.fi