Venäjä hakkaa päätään seinään yhdessä Ukrainan kaupungissa – eikä se ole kovin tärkeä

Ukrainan Bahmut tuntuu olevan ainut paikka, missä tappioita kärsineet venäläisjoukot pystyvät ottamaan edes jonkinlaisia alueellisia voittoja, kertoo sotahistorioitsija Emil Kastehelmi.

– Bahmut on yksi niistä pääsuunnista, joissa tällä hetkellä tapahtuu. Kaupunki itsessään ei ole mitenkään suhteettoman tärkeä. Se on tällä hetkellä yksi suurimmista kaupungeista Donetskin alueella, joka olisi venäläisille seuraava vallattava, Kastehelmi selventää.

Venäläiset siis haluavat edetä jostakin suunnasta, ja tällä hetkellä ensimmäisenä tielle asettuu Bahmut. Venäläisjoukot ovat pyrkineet kaupungin suuntaan jo viikkoja, sanoo Kastehelmi.

– Kyse ei ole mistään sellaisesta, että kaupunki olisi esimerkiksi logistiikan kannalta todella tärkeä. Nimenomaan vaikuttaa sitä, että venäläisille on annettu käsky alueella etenemisestä ja käskyä totellaan, Kastehelmi sanoo.

Bahmutin merkitys oli suurempi tilanteessa, jossa Venäjä hallitsi laajempia alueita Pohjois-Donetskissa. Nyt hyökkäykset jatkuvat edelleen, mutta tavoitteet ovat epäselvempiä, Kastehelmi sanoo.

Venäjä ei ole Kastehelmen mukaan edennyt moneen viikkoon kunnolla juuri millään alueella Ukrainassa. Bahmutin eteläpuolella venäläisjoukot ovat puolestaan saaneet otettua voittoja 2–3 kylän alueella, mutta joukot eivät ole varsinaisesti edenneet vielä itse Bahmutin kaupunkiin.

Päävastuussa rintamasta Bahmutissa on venäläinen yksityinen puolisotilaallinen palkka-armeija Wagner.

– Wagner-sotilaat ovat keskimäärin hieman parempana pidettyä sotilasainesta. Se voi olla osasyy siihen, miksi Bahmutin suunnalla saadaan edes pieniä voittoja, kun muualla ei tunnuta saavan aikaan juuri mitään, Kastehelmi sanoo.

– Wagner-sotilaat tekevät sitä, mistä heille maksetaan. Silti menestys on alueella hyvin maltillista, hän jatkaa.

Kastehelmen mukaan venäläisillä on alueella mitä ilmeisimmin edelleen vahva tykistötuli, ja joukot ovat kyenneet selkeästi painostamaan ukrainalaisjoukkoja eri tavalla, kuin muilla alueilla.

– Ukrainalaisilla ei ole Bahmutissa samantyyppistä vastahyökkäystahtoa, tai välttämättä myöskään kykyä, kuin muualla. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö sielläkin suunnalla tilanne voisi jatkossa muuttua. Tällä hetkellä ukrainalaiset ovat siellä tiukan puolustavalla kannalla, eivätkä toteuta laajamittaisia hyökkäyksiä samalla tavalla kuin esimerkiksi Hersonissa ja pohjoisemman Donetskin alueella, Kastehelmi päättää.

Source Link is.fi