Banner Before Header

Venäjällä juhlittiin Lasten oikeuksien päivää – maan isoimmalta tv-kanavalta erikoinen ratkaisu

Venäjällä vietettiin keskiviikkona kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää. Suomessa kyseistä juhlaa vietetään 20. marraskuuta.

Yhdysvaltalaislehti New York Post tietää kertoa, että YK:n aloitteesta syntynyttä vuosipäivää juhlistettiin sotaa käyvässä maassa varsin erikoisella tavalla.

Venäjän katsotuimmalla televisiokanavalla Rossija 1:llä esitettiin tallenne juhlasta, joka oli järjestetty toukokuussa presidentti Vladimir Putinin, 69, väitetyn rakastajan Alina Kabajevan, 39, kunniaksi.

Entisen huippuvoimistelijan mukaan nimetyssä Alina Festival -tapahtumassa esiintyi satoja nuoria venäläisvoimistelijoita.

Alina Kabajeva vuonna 2004.

New York Postin mukaan Kabajevan juontama juhla huokui neuvostohenkeä: esiintyjät olivat pukeutuneet punaiseen ja tapahtumassa nähtiin sotilaskuoro.

Juhlan ristiriitaisuutta ei vähennä se, että venäläisjoukot sotivat edelleen Ukrainassa.

Presidentti Putinin ja Kabajevan suhteesta on huhuttu yli kymmenen vuotta. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan parilla olisi yhteisiä lapsia. Kreml on kiistänyt väitteet tiukasti.

Kabajeva voitti menestyksekkäällä voimistelu-urallaan useita arvokisamitaleita, joista kirkkain on rytmisen voimistelun olympiakulta vuodelta 2004.

Vladimir Putin vaikutti silminnähden hyväntuuliselta tavatessaan voimistelun olympiavoittajan Alina Kabajevan vuonna 2004.

Urheilu-uran jälkeen Kabajeva toimi Venäjän duumassa vuosina 2007–14. Hän edusti Putinin Yhtenäinen Venäjä -puoluetta. Nykyisin hän johtaa venäläistä mediayhtiötä National Media Groupia.

Source Link is.fi