Banner Before Header

Venäjältä lähdön vuosi heikensi tuntuvasti Nokian Renkaiden tulosta

Viime ja toissa vuoden vertailusta on poistettu Venäjän liiketoiminnan vaikutus. Siitä huolimatta tulos putosi alle kymmenesosaan.

Nokian renkaiden pääkonttori on Nokialla. Arkistokuva. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Venäjältä lähdön vuosi on leikannut kovalla kädellä Nokian Renkaiden tulosta.

Tappiolle ei silti vajottu. Pörssitiedotteessaan yhtiö kertoo, että toissa vuoden noin 210 miljoonan euron voitto suli alle kymmenesosaan, eli 17,8 miljoonaan.

Viime vuonna aloitettu vetäytyminen Venäjältä on vielä kesken. Nokian Renkaat kertoo, että tämän vuoden alusta lähtien sen tilinpäätöksiin ei enää lasketa Venäjän liiketoimintoja.

Nyt julkistetussa laskelmassa yhtiö on oikaissut vuosien 2021 ja 2022 lukemat vastaamaan aiempaa paremmin jatkossa noudatettavaa tapaa.

Niiden mukaan liikevaihto ei paljon pudonnut, mutta voitto kylläkin.

Mikä on lähdön lopullinen lasku, selvinnee myöhemmin. Vetäytymiskauppojen toteutuminen vaatii vielä venäläisten viranomaisten hyväksynnän. Jäljellä on monia epävarmuuksia kaupan lopullisesta ajankohdasta, hinnasta, ehdoista ja toteuttamisesta.

Source Link yle.fi