Venäjän ehdokas kärsi karvaan tappion salaisessa äänestyksessä

Yhdysvaltalainen Doreen Bogdan-Martin valittiin torstaina Kansainvälisen televiestintäliitto ITU:n uudeksi pääsihteeriksi selvin numeroin. Hänestä tulee ensimmäinen nainen YK-järjestön johdossa.

Bogdan-Martin valittiin salaisessa äänestyksessä, jossa hänen vastaehdokkaansa oli Venäjän entinen telekommunikaatioministeri Rashid Ismailov. Ismailov keräsi 25 ääntä ja Bogdan-Martin 139.

Vuonna 1865 luotu järjestö perustettiin koordinoimaan sähkösanomaviestintää, mutta sen vastuualueisiin kuuluvat nykyään muun muassa radiotaajuudet ja 5g-verkot.

Pääsihteeriäänestys nähtiin testinä sille, mikä on Venäjän asema YK-järjestelmässä sen jatkaessa hyökkäyssotaansa Ukrainassa. Venäjän luottoystävien rivit näyttävät tuloksen perusteella olevan harvenemassa.

Bogdan-Martin seuraa tehtävässä Kiinan Houlin Zhaoa, joka väistyy pääsihteerin paikalta vuodenvaihteessa.

Kampanjassaan Bogdan-Martin sanoi haluavansa parantaa maailman pääsyä internetiin ja edistää nopeita yhteyksiä.

ITU valmistelee parhaillaan raporttia Ukrainan teleyhteyksien kärsimistä tuhoista.

Järjestöllä on 193 jäsenmaata, mutta siihen kuuluu myös noin 900 yritystä, yliopistoa sekä kansainvälistä ja alueellista järjestöä.

Source Link is.fi