Venäjän hiihtotähti harmitteli mokaansa – ”Iivo Niskanen oli jo ihan kypsä”

Suomen hiihtotähti Iivo Niskasen kakkossija ei ollut kaikkien mieleen Val di Fiemmessä maanantaina. Kolmanneksi sijoittunut Venäjän suksiveikko Aleksei Tshervotkin vakuutti venäläiselle MatchTV:lle, että suomalainen olisi ollut ohitettavissa kisan aikana.

Tshervotkin jäi 15 kilometrin (p) massalähdön näytöstyyliin voittaneesta Norjan Johannes Hösflot Kläbosta lähes 24 sekuntia.

– Kisa olisi voinut mennä paremminkin. Olen varma, että Niskanen olisi ollut ohitettavissa. Hän oli jo ihan kypsä. Innostuin liikaa toisella tai kolmannella kierroksella. Siinä vaiheessa käytetty energia olisi ollut hyödyksi viimeisten kilometrien aikana, Tshervotkin harmitteli.

Lue lisää: Tällä kikalla Johannes Hösflot Kläbo murskasi Iivo Niskasen – jopa Harri Kirvesniemi yllättyi: ”Vanha ja joskus toimiva temppu”

Tshervotkin paineli kisan kärjessä toisella kierroksella. Niskanen ja Kläbo irtosivat pääjoukosta neljännellä kierroksella.

– Menin kärkeen, koska tuntui hyvältä ja halusin vetää kisan omaan tahtiini.

Voimat kuitenkin loppuivat kesken ennen uutta piristymistä lopussa.

Tshervotkin jäi pahimmillaan yli 10 sekunnin päähän Niskasesta. Hän kiri lopussa, kuten antoi itsekin ymmärtää, mutta jäi suomalaisesta kolmen sekunnin päähän.

Tour de Ski huipentuu tiistaina päätösetappiin. Kläbo johtaa kokonaiskilpailua ennen Tshervotkinin maanmiestä Aleksandr Bolshunovia, joka on kahden minuutin päässä. Niskanen on kolmantena, 49 sekuntia Bolshunovista.

Source Link is.fi