Banner Before Header

Venäjän kohu­kansanedustaja viisumien rajoittamisesta: Suomi joutuu vielä katumaan

Suomen hallitus teki tiistaina päätöksen rajoittaa venäläisiltä vastaan otettavia viisumihakemuksia noin viiteensataan per päivä, kun tähän asti on otettu vastaan noin tuhat hakemusta.

Viisumeita painotetaan syyskuun alusta alkaen niin, että etusija annetaan perhesiteille, työlle ja opiskelulle. Turismitarkoituksia varten otetaan jatkossa vastaan vain noin sata hakemusta päivässä.

Suomen päätös herätti Venäjällä välittömästi tuomitsevia reaktioita. Värikkäimmin kommentoi pietarilainen kansanedustaja Vitali Milonov, joka kuuluu Venäjän duumassa Suomi-ystävyysryhmään.

Milonovin mukaan Suomen viisumipäätös kertoo siitä, että maa on kiiruhtanut panemaan toimeen Venäjän vastaisia pakotteita poikkeuksellisen innokkaasti.

– Kyse on syvällä olevasta vihasta, joka on paisunut toisen maailmansodan tappiosta alkaen. Muodollisesti sitä ei ole ollut olemassa, mutta kylänmiesten viha on kerääntynyt pikku hiljaa ja nyt se roiskuu yli, Milonov sanoi Peterburgskij dnevnik -sivustolle.

Milonov muistutti myös, että toisen maailmansodan loppuvaiheessa Suomi ryhtyi taistelemaan Hitlerin vastaisessa rintamassa tajuttuaan omat virheensä. Samoin tulee hänen mielestään käymään nyt Suomen venäläisvastaisen politiikan suhteen.

– Suomea vetää koko ajan väärään viiteryhmään. Katuminen on tietenkin edessä, mutta se tapahtuu vasta myöhemmin. Mutta nyt mennään toistaiseksi näin, Milonov kuvaili.

Milonov edustaa valtapuolue Yhtenäistä Venäjää ja hänet muistetaan muun muassa niin kutsutun homopropagandalain ideoijana Venäjällä.

Milonovin mukaan Suomen hallituksen epäonnistunut politiikka johtaa pian siihen, että eurointoilijoiden sijaan valtaan tulevat euroskeptikot ja Suomen Venäjä-politiikka muuttuu. Hänen mukaansa tätä ei tarvitse odottaa enää kauan.

– Suomessa vaihtuvat ministerit useammin kuin venäläiset pop-diivat vaihtavat käsineitään. Suomessa ei ole enää vallalla lainkaan vakavasti otettavia poliitikkoja, ja nykyisten lausunnot ovat haihtuneet jo puolen vuoden kuluttua pölynä ilmaan.

Milonovin mukaan Suomen päätös rajoittaa venäläisten viisumeita iskee ennen kaikkea Itä-Suomeen. Hänen mukaansa itäsuomalaiset yrittäjät ovat pian vaikeuksissa lainoineen.

– He jäävät pian palvelemaan suomalaisia alkoholisteja, jota ostavat viinilaatikon sen sijaan, että venäläinen asiakas jättäisi heille 200–300 euroa kerralla, Milonov vertasi.

Milonovin mukaan Suomella on edessään talouden taantuma.

– Suomi tulee tarvitsemaan apua. Heidän täytyy todennäköisesti kerjätä avustusta Brysseliltä, hän sanoi.

Pietarin valtionyliopiston Eurooppa-tutkimuksen professori Natalja Jerjomina arvioi puolestaan RT-kanavalle, että Suomen valitsema linja on itsetuhoinen.

– Tämä (viisumien rajoittaminen) on uusi instrumentti, jolla he toivovat hajottavansa Venäjän yhteiskuntaa. Yrityksenä on aiheuttaa hämmennystä ja horjumista, Jerjomina kuvaili.

– Mutta tämä on itsemurhatyyppinen taktiikka: he ovat valmiita uhraamaan omat taloudelliset etunsa, hän jatkoi.

Venäläisen Space Travel -matkatoimiston johtaja Artur Muradjan arvioi Izvestija-lehdelle, että Suomen viisumirajoitukset koskettavat ennen kaikkea Pietarin ja Leningradin alueen asukkaita.

Venäjän noin 145 miljoonasta asukkaasta vain noin 30 miljoonalla ihmisellä on ulkomaanpassi eli sitä kautta heillä on edes teoreettinen mahdollisuus käydä esimerkiksi Suomessa ja muissa Schengen-maissa.

Source Link is.fi