Banner Before Header

Venäjän puolustusministeriö myönsi miehistötappioita ohjusristeilijä Moskvan tuhossa

Venäjän puolustusministeriö on ensimmäisen kerran myöntänyt ohjusristeilijä Moskvan viime viikolla Mustallamerellä tapahtuneen tuhoutumisen aiheuttaneen miehistötappioita. Alus oli Venäjän Mustanmeren laivaston lippulaiva ja johti laivastoa nyt lähes kaksi kuukautta kestäneen Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen aikana.

Ministeriön mukaan yksi miehistön jäsen kuoli ja 27 on kateissa. Loput 396 miehistön jäsentä evakuoitiin, sanotaan ministeriön lausunnossa venäläisten uutistoimistojen mukaan. Aiemmin ministeriöstä väitettiin, että kaikki miehistön jäsenet olisi evakuoitu alukselta.

Ministeriön mukaan suurin osa miehistöstä haluaa jatkaa palvelustaan Mustallamerellä olevilla aluksilla.

Puolustusministeriö toisti lausunnossa jo aiemmin annetun selityksen, jonka mukaan risteilijällä syttyi tulipalo, minkä seurauksena ammukset alkoivat räjähdellä.

Venäjä on väittänyt Moskvan uppoamisen olleen seurausta tulipalosta.

Ukraina taas on kertonut osuneensa alukseen kahdella Neptune-merimaaliohjuksella. Myös Yhdysvaltain puolustusministeriö on sanonut ukrainalaisten ohjusten osuneen alukseen.

Vanhemmat etsivät aluksella työskennellyttä jälkikasvuaan

Viime aikoina monet venäläisvanhemmat olivat vaatineet tietoa aluksella olleesta, kadonneesta jälkikasvustaan, mutta viranomaiset kieltäytyivät jakamasta tietoa mahdollisista henkilövahingoista.

Useat perheet sanoivat sosiaalisessa mediassa tai lausunnoissa ulkomaalaisille tai riippumattomille venäläismedioille, että he eivät ole saaneet yhteyttä Moskvalla työskennelleisiin lapsiinsa.

Asiasta kysyttäessä tiistaina Venäjän presidentin Vladimir Putinin edustaja sanoi, että Kremlillä ei ole valtuuksia paljastaa yksityiskohtia.

Venäläisen, riippumattoman Meduza-uutissivuston lähteen mukaan 37 Moskvan miehistön jäsentä on kuollut. Media oli saanut tiedon lähteeltä, jonka kerrotaan olevan lähellä Venäjän Mustanmeren laivaston johtoa.

Median mukaan noin sadan ihmisen kerrotaan haavoittuneen. Lähde sanoi sivustolle, että Moskvalla oli ollut noin 500 ihmistä, kun alukseen osui.

Lue lisää: Pekka Toveri tyrmää ohjusristeilijä Moskvan ”typerän ja ammattitaidottoman” toiminnan

Lue lisää: Liuta kuolleita kenraaleja, uponnut lippulaiva – asian­tuntija arvioi: tästä Venäjän raskaat tappiot kertovat

Source Link is.fi