Venäjän raakuuksista leviää jälleen uutta kuvaa – sotavangin pää iskettiin seipääseen

Venäjän armeijan sodankäynnin keinoista leviää jälleen karmaisevaa kuvamateriaalia, uutisoi The Guardian.

Sosiaalisessa mediassa leviää videota ja kuvia, joissa näyttäisi olevan ukrainalaisen sotavangin pää iskettynä seipääseen. Pään lisäksi oletettavasti saman ihmisen kädet on pystytetty seipään takana olevan aidan metallipiikkeihin. Näyttää siltä, että pää on laitettu näytille jonkin talon etupihalle.

Kuvamateriaali on kuvattu Itä-Ukrainassa sijaitsevassa Popasnan kaupungissa, joka on ollut toukokuusta lähtien Venäjän joukkojen hallinnassa.

Luhanskin alueen kuvernööri Serhij Haidai jakoi kuvamateriaalia Telegram-kanavallaan. Sittemmin kuvat ovat levinneet kulovalkean tavoin muihin sosiaalisen median kanaviin.

Haidai kirjoitti kovin sanoin venäläissotilaista kuvamateriaalin jaettuaan.

– He ovat todellisia örkkejä. 21. vuosisata, valloitettu Popasna, ihmisen kallo aidassa, Haidai kirjoitti.

The Guardian tai Ilta-Sanomat eivät ole pystyneet varmentamaan kuvan aitoutta. Paikannustyökalujen avulla on kuitenkin katsottu, että kuva vaikuttaisi oikealta. Kuva vaikuttaisi olevan otettu melko lähellä Popasnan keskustaa heinäkuun loppupuolella.

Ukrainan armeija vetäytyi Popasnasta toukokuun alussa. Tshetshenian presidentti Ramzan Kadyrov kertoi, että hänen joukkonsa olisivat saaneet kaupungin haltuunsa. Heinäkuussa Venäjä valloitti koko Luhanskin alueen, jossa Popasna sijaitsee.

Hieman yli viikko sitten sosiaalisessa mediassa levisi kidutusvideo, jossa ilmeisesti tshetsheenisotilas suoritti kastraation ukrainalaiselle vangille, jonka jälkeen vanki ammuttiin.

Lue lisää: Ukrainalaiselta sota­vangilta näyttävän miehen kidutus­video leviää somessa – Bellingcat: Video on aito

Video levisi Venäjä-mielisillä Telegram-kanavilla. Tutkivan journalismin sivusto Bellingcat varmisti videon aitouden. Kidutusvideo oli oletettavasti kuvattu Privillian kylässä Luhanskissa, noin 40 kilometriä Popasnasta.

Huhtikuun alussa Butshan kaupungista Kiovan lähettyviltä kiiri kammottavia kuvia kaduille ammutuista ukrainalaissiviileistä. Venäjän joukot olivat jättäneet jälkeensä maailmaa järkyttäneen näyn vetäydyttyään kaupungista.

Source Link is.fi