Venäjän ulkoministeriön tiedottaja julkaisi somessa erikoisen videon kesän­vietostaan

Sosiaalisessa mediassa leviää Venäjän ulkoministeriön tiedottajan Maria Zaharovan video, jossa hän syö mansikkaa ja katsoo samalla intensiivisesti kameraan.

Zaharova julkaisi videon viikonloppuna viestipalvelu Telegramissa. Siellä videota on katsottu yli puoli miljoonaa kertaa.

– Omaa satoa, Zaharova oli kirjoittanut videon yhteyteen.

Otteita videosta on levinnyt myös muun muassa Twitterissä.

The Daily Beastin kolumnisti, Venäjää seuraava Julia Davis twiittasi uskovansa, että Zaharova halusi lähettää videolla viestin.

– Venäjän ulkoministeriön edustaja Maria Zaharova julkaisi mansikkateemaisen videon Telegram-kanavallaan todennäköisesti todistaakseen nauttivansa kesästä Venäjällä (eikä jossain rappeutuneessa länsimaassa), Davis analysoi.

Riippumattoman venäläisjulkaisun Meduzan päätoimittaja Kevin Rothrock julkaisi videon omalla Twitter-tilillään ja pohdiskeli happamaan sävyyn, että rajoittuisipa Venäjän vuonna 2022 nappaama sato videolla näkyviin mansikoihin.

Zaharovan video poikkeaa hyvin paljon häneltä viime aikoina nähdyistä ulostuloista. Zaharova tunnetaan kärkkäistä lausunnoistaan, ja hän on muun muassa uhkaillut toistuvasti Suomea.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila kuvaili 46-vuotiasta Zaharovaa ”kasvokuvaksi”.

– Hän on edustavan näköinen, kärkäs ja sanavalmis, mutta ulkoministeriön rooli on vain toistaa se, mikä Kremlissä on sanottu. Siinä mielessä hänen paikkansa on täysin epäuskottava.

Zaharova on ensimmäinen nainen ulkoministeriön tiedottajana Venäjällä. Hän on ollut tehtävässään elokuusta 2015 lähtien.

Zaharova on Venäjällä suosittu, ja hänellä on paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa.

Lue lisää: Maria Zaharova on uhkaillut toistuvasti Suomea – millainen on nainen Venäjän kärkkäiden lausuntojen takana?

Venäjän hyökkäyssodan alussa Zaharova kohautti julkaisemalla videon, jossa hän väitti sodan syyksi ukrainalaisen borssikeiton reseptiä. Videolla Zaharova oli selkeästi humalassa.

– Jopa keittokirjat on kielletty. Miksi? Koska ette voineet jakaa borssikeiton reseptiä muiden kansojen kanssa vaan mielestänne se kuuluu vain yhdelle kansalle, Zaharova messusi silmät seisoen virallisessa tiedotustilaisuudessa.

– Juuri tästä me puhumme: tämä on muukalaisvihaa! Tämä on natsismia!

YK:n kulttuurijärjestö Unesco lisäsi viime viikolla ukrainalaisen borssikeiton valmistusperinteen uhanalaisen kulttuuriperinnön luetteloonsa. Ukraina ja Venäjä ovat pitkään kiistelleet siitä, kummasta maasta keitto on lähtöisin. Unescon päätös ei ottanut kantaa keiton alkuperään.

Source Link is.fi