Venäjän valtion maksu­kyvyttömyys nyt todennäköinen

Venäjän valtion maksukyvyttömyys näyttää nyt todennäköiseltä, koska Venäjä ei ole pystynyt maksamaan ulkomaisten lainojensa korkoja sanktioiden takia.

Venäjän valtionlainan sadan miljoonan dollarin korkolyhennysten 30-päiväinen armonaika päättyi eilen illalla eivätkä velkojat ole mediatietojen mukaan saaneet lyhennyksiä tileilleen. Alun perin korot erääntyivät 27. toukokuuta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan esimerkiksi velkakirjojen taiwanilaiset haltijat eivät ole saaneet lyhennyksiä tileilleen. Joidenkin arvioiden mukaan Venäjällä on kuitenkin vielä tämä päivä aikaa huolehtia asiasta.

Venäjä ei ole lyönyt laimin valuuttamääräisten lainojensa lyhennyksiä sitten reilu vuosisata sitten tapahtuneen vallankumouksen. Näin ei tapahtunut edes vuoden 1998 kriisissä, kun Venäjän rahoitusasema muuten romahti.

Venäjän valtiolla olisi energiakaupan kasvaneiden tulojen ansiosta kassavaroja huolehtia maksusta, mutta pakotteiden takia sen kansainvälinen maksuliikenne on pysähtynyt.

Kremlin hallinto on pitänyt maksukyvyttömyyttä pakotteiden takia keinotekoisena ja kertonut maksavansa lyhennykset viime kädessä ruplissa. Tämä ei kuitenkaan ole velkakirjaehtojen mukaan mahdollista.

Venäjä kertoo lähettäneensä nytkin kyseessä olevat lyhennykset kansainväliseen maksuliikenteeseen, mutta rahat eivät ole tulleet velkojien tileille.

Jotkut Venäjän valtion velkakirjoihin pohjautuvat CDS-luottoriskijohdannaiset ovat jo aiemmin lauenneet. CDS:iä käytetään riskipitoisten lainojen suojaamiseen ja niiden laukeaminen merkitsee luottoriskin toteutumista.

Kaasun ja öljyn kohonneen hinnan myötä Venäjän vaihtotaseen ylijäämä on tänä keväänä vain kasvanut. Tämän takia maksukyvyttömyys ei olisi Venäjälle välitön uhka.

Ulkomaisten velkojen laiminlyönti vaikeuttaisi kuitenkin Venäjän hankkimaa rahoitusta kansainvälisillä lainamarkkinoilla tulevaisuudessa.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ei ole enää viime kuun lopun jälkeen sallinut Venäjän ulkomaisiin velkoihin liittyvää maksuliikennettä. Tämä vaikuttaa myös kansainväliseen maksuliikenteeseen. Myös EU on asettanut rajoitteita Venäjän käyttämälle NSD-selvitysjärjestelmälle.

Source Link is.fi