Venäläislegendalta selkeä näkemys parhaasta maanmiehestään: ”Ovetshkinin vertaaminen häneen olisi vähättelyä”

Tampa Bay Lightning kavensi Stanley Cupin finaalisarjan voitot 2–3:een Suomen aikaa varhain lauantaiaamuna.

Viidennen finaalin ratkaisijaksi nousi Ondrej Palat, joka iski ottelun voittomaalin päätöserän viimeisellä kympillä.

Hallitsevat mestarit osoittivat jälleen kovassa paikassa vieraskentällä, miksi floridalaiset ovat juhlineet kahta edellistä mestaruutta. Colorado oli ottelussa niskan päällä useissa tilastoissa, mutta pudotuspeleissä vain voitot ratkaisevat.

Tampa Bayn voiton kannalta keskeistä roolia ottelussa näytteli venäläistähti Nikita Kutsherov. Äärimmäisen taitava laitahyökkääjä loi eniten henkilökohtaista maaliodottamaa ja viimeisteli yhden maalin.

Kutsherovin vahvat otteet on noteerattu myös Venäjällä – aina legendoja myöten.

Venäjän yksi suurimmista kiekkolegendoista, kaksinkertainen olympia- ja Stanley Cup -voittaja Vjatsheslav Fetisov yltyi kehumaan Kutsherovia kuudennen finaalin alla. Hän heitti maanmiehestään erittäin kovan linjauksen.

– Kutsherov on tällä hetkellä lahjakkain venäläinen NHL-pelaaja. Hän on yksi maailman parhaista. Hänelle ei löydy verrokkia. Jopa Ovetshkinin vertaaminen häneen olisi vähättelyä, legenda latasi Championatin mukaan.

Myös Kutsherov on kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja. Tähtihyökkääjä on kivunnut jo kautta aikain kolmanneksi tehokkaimmaksi venäläiseksi NHL:n pudotuspeleissä. Hänen edellään ovat ainoastaan Sergei Fedorov ja Jevgeni Malkin.

27 tehopistettä summannut Nikita Kutsherov on ollut Tampan tehokkain pelaaja meneillään olevissa pudotuspeleissä.

Finaalisarja on katkolla Colorado Avalanchelle jälleen maanantain vastaisena yönä. Kuudes finaali pelataan Tampa Bayn kotihallissa Amalie areenalla.

Source Link is.fi