Vesa-Matti Loirin viimeiset kuukaudet: tällainen oli lääkärin lohduton diagnoosi

Vesa-Matti Loiri hakeutui lääkäriin huonovointisuuden ja kipujen vuoksi. Tutkimuksissa löytyi kaksi syöpää. Lääkäri totesi, että elinaikaa riittäisi neljästä kuuteen kuukautta.

Taiteilijalegenda Vesa-Matti Loirin elämä sai pysäyttämättömän käänteen tammikuun alkupäivinä 2022. Tuolloin Loiri meni läheisen ystävänsä kanssa lääkärin, koska oli tuntenut itsensä huonovointiseksi edeltävinä viikkoina. Tai itse asiassa pahoinvointia oli jatkunut jo marraskuusta lähtien.

– Tavoilleen uskollisena Vesku meni lääkäriin vasta, kun kivut kävivät täysin sietämättömiksi. Hänen kipukynnyksensä oli tunnetusti uskomaton, lääkärissä mukana ollut ystävä kertoo.

Kipujen lisäksi ongelmia aiheutti se, ettei Loirin syömä ruoka tahtonut enää pysyä sisällä. Ennen marraskuuta Loiri, 77, oli tuntenut itsensä harvinaisen hyvävoimaiseksi ja ennen kaikkea hyväntuuliseksi, mutta noilla vuodenvaihteen hetkillä hän alkoi läheistensä mukaan ymmärtää, että jokin oli yhtäkkiä pahasti pielessä. Lääkärin tuomio olikin sitten tyly: tutkimuksissa viihdetaiteilijalla diagnosoitiin kaksi syöpää – toinen ruokatorvessa, toinen maksassa.

Paluuta ei ollut.

Väistämätön valkeni Loirille viimeistään siinä vaiheessa, kun hän ystävänsä kertoman mukaan tiedusteli lääkäriltä jäljellä olevaa elinaikaansa. Lääkäri oli todennut, että eloa riittäisi neljästä kuuteen kuukautta. Tai kuolema voisi olla edessä jo kahden kuukauden päästä, jos syöpä yltyisi erittäin aggressiiviseksi.

Vastoin odotettua Loiri ei siinä hetkessä järkyttynyt, vaan otti rajun uutisen täysin tyynesti vastaan. Otti, vaikka hänen mielensä oli kipujen vuoksi alati helisemässä.

– Ja Veskulle oli siinä hetkessä myös täysin selvää, ettei hän lähtisi enää kovaan syöpähoitoruljanssiin, joka olisi vaatinut esimerkiksi leikkauksia. Hän halusi kuolla mahdollisimman luonnollisella tavalla, ystävä korostaa.

– Vesku oli tilanteen kanssa täysin sinut. Hän katsoi, että nyt oli hänen vuoronsa lähteä.

Loirin tyynestä suhtautumisesta kertoi sekin, että hän suunnitteli itse hautajaisensa etukäteen.

Loiri Helsingissä 2019. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Musiikkivideon kuvauksissa 2003. Kuva: Pentti Koskinen

Näyttelijänä ja laulajana eeppisen uran tehnyt Loiri kertoi aikanaan julkisuudessa sairastavansa kakkostyypin diabetesta, verenpainetautia ja uniapneaa. Viime vuosina ennen kuolemaansa Loirin voi kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin, erityisesti 2010-luvun alkuvuosiin verrattuna.

Loirin parantuneeseen vointiin vaikuttivat keskeisesti ainakin uusi diabetes-lääkitys sekä hurja painonpudotus. Lihavuusleikkauksessakin käynyt Loiri pudotti painoaan jopa yli 70 kiloa.

Elämänsä viimeisiksi jääneet kuukaudet olivat läheisen kertoman mukaan Loirille pääasiassa aurinkoisia. Taiteilijasuuruus sai sairauksiinsa kipua helpottavaa lääkitystä, ja se riitti hänelle. Pahimman tuskan helpotettua Loiri päätti elää niin kuin aina ennenkin – hymyssä suin elämästä nauttien, turhia murehtimatta. Hän muun muassa nautti konjakkia säännöllisesti ja tuprutteli sikaria. Hän rakasti seurata televisiosta vanhoja filmipätkiä sekä urheilua.

Ivalossa 2010. Kuva: Heikki Pölönen

Vesa-Matti Loiri 70-vuotisjuhlakonsertissaan 2015. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Erityisesti Uuno Turhapuro -elokuvista tunnettu Loiri kertoi vetäytyvänsä haastatteluista kokonaan syksyllä 2019, jolloin hänen elämäkertansa julkaistiin. Sittemmin hän esiintyi julkisuudessa aniharvoin.

Tietynlaisesta erakoitumisesta huolimatta Loiri ei viettänyt viime kuukausiaan yksin. Ei suinkaan. Hän päinvastoin oli jopa odottamattoman innokas tapaamaan kotonaan itselleen rakkaimpia ystäviään ja luonnollisesti läheisiään, kuten lapsiaan. Elämänsä viimeisinä päivinä hän halusi jakaa erilaisia muistoja arvostamiensa henkilöiden seurassa.

– Vesku tapaili ihmisiä niin pitkään kuin se suinkin oli terveyden puolesta mahdollista, ystävä tietää.

Kirjamessuilla 2019. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Viime keväänä Loiri vietti muutaman päivän sairaalahoidossa, mutta palasi vielä toviksi kotihoitoon. Siellä hän oli edelleen hyvällä tuulella ja katsoi valoisasti edessä olevaan, vaikka ei enää kesä- ja heinäkuussa jaksanut enää seurustella samalla tarmolla kuin vielä keväällä. Hän ei myöskään enää vastaillut puhelimeensa kuin satunnaisesti.

Loirista oli mukavampaa, että ystävät lämmittivät hänelle ruokaa, monesti esimerkiksi makaronilaatikkoa, kuin se, että hänen olisi turvautua sairaalamuonitukseen. Tilanne muuttui vasta heinäkuussa, kun Loirin kunto heikkeni oleellisesti. Siinä vaiheessa Eino Leinon tekstien tulkinnoista kiitellyn legendan oli pakko suostua sairaalahoitoon, jossa hän nyt sitten 10. elokuuta 2022 menehtyi sairauden uuvuttamana.

– Vesku sai toteuttaa elämänsä viimeiset toiveet. Hän sai tavata ystäviään sekä viettää aikaa poissa julkisuudesta. Hän ei halunnut mitään ylimääräistä härdelliä ympärilleen, ystävä alleviivaa.

– Hän sai nukkua rauhassa pois, ja se oli kaikista tärkeintä. Se oli myös rakkainta tällaisen surun hetkellä.

Vesku sai toteuttaa elämänsä viimeiset toiveet. Hän sai tavata ystäviään sekä viettää aikaa poissa julkisuudesta.

Lue lisää: Vesa-Matti Loiri on kuollut

Lue lisää: Salama­rakastumisia, eroja, tragedioita – Vesa-Matti Loirin ihmis­suhteista ei puuttunut käänteitä

Source Link is.fi