
Vesi nousi uistelijoiden veneen lattialla, haaksirikkoutuivat Munatsun saareen
Kaksi miestä oli perjantaina uistelemassa Kontiolahdella Höytiäisellä, kun vesi alkoi kiusallisesti nousta veneen lattialla.
Mistä vesi tuli, oli epäselvää, paitsi, että lähtökohtaisesti se tuli järvestä. Ei kuitenkaan tiedetty, mistä se pääsi veneeseen.
Niinpä miehet päättivät pelastautua läheiseen Munatsun saareen.
Päivystävä palomestari Lauri Hirvonen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta ei pysty antaa tarkkaa kuvausta, missä kulki vesiraja veneen sisällä.
– Ehkä nilkkojen tasalla. Hirvonen arvelee.
– Kun vene kulki vinossa, sitä ei ollut ihan koko lattian alalla.
Munatsun lisäksi Höytiäisen selkävesillä olisi ollut haaksirikkoutumisen kohteeksi tarjolla saari, jonka nimi on vaatimattomasti Matala.
– Vaikea sanoa, millä perusteella he valitsivat, Hirvonen sanoo.
Munatsu saattoi olla Matalaa lähempänä. Tai sitten miehet laskivat Munatsun palveluiden varaan. Siellä on tulipaikka ja autiotupa.
Elettiin puolta päivää eikä miesten tarvinnut yöpyä saaressa, sillä soitto hätäkeskukseen toi kaivatun avun paikalle.
Joensuun Järvipelastajien ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen yhteispartio veneili Munatsuun, mistä lähdettiin saattueena kohti Kontiolahden Häikänlahtea, joka oli miesten lähtöpaikka.
Matkaa tuli kahdeksan kilometriä eikä uistelijoiden kuusimetrinen hytillinen HT-vene ollut vaarassa upota.
– He olivat (alun perin) ajaneet saareen, kun eivät tietäneet tilannetta., Hirvonen selittää. Periaate on vanha ja hyvä: ei vara venettä kaada.
– Tarina ei kerro, Hirvonen vastaa kysymykseen, nousiko veneen pohjalle veden lisäksi myös kalaa.
Höytiäisen rannat ovat jo jäätymässä.
Munatsu on muodoltaan erikoinen, mikä saattaa selittää sen nimen. Munatsun kartalle piirtyvä graafinen muoto jättää tarkastelijan mielikuvitukselle runsaasti vapaata tilaa.