Banner Before Header

Viikko alkaa kylmänä ja poutaisena – sitten säässä tapahtuu muutos

Maanantaille luvataan enimmäkseen poutaista ja kylmää säätä koko maahan. Pakkasta on 10–20 astetta laajalti koko Suomessa, ja monin paikoin päivä on myös aurinkoinen.

– Pohjoisessa voi olla päivällä 30 astetta pakkasta paikoitellen, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Huovinen sanoo.

Tiistaiaamuna kylmä sää jatkuu, mutta lännestä tuleva lumisadealue lauhduttaa säätä. Lumisadealue saapuu Lappiin tiistaina päivällä ja maan länsiosaan alkuillan aikana liikkuen lopulta keskiviikkoiltapäivään mennessä koko maan yli lännen suunnasta itään. Samalla tuulet voimistuvat, ja läntisille merialueille luvataan kovaa tuulta.

Tiistain päivälämpötiloiksi luvataan kylmintä maan itäosaan, noin 15–20 pakkasastetta. Länteen ja pohjoiseen odotetaan hieman maltillisempia pakkasia, 5–15 astetta.

Source Link is.fi