Viro vei neuvostohistoriasta muistuttaneen panssarimonumentin kadulta museoon – poliisi pidätti siirtoa vastustaneita ”vanhoja tuttuja”

Viron neuvostohistoria on nyt aiempaa vähemmän näkyvillä maan itäosassa sijaitsevan Narvan kaupunkikuvassa. Kiistelty neuvostoaikainen panssarimonumentti siirrettiin kaupungista tiistaiaamuna. Asiasta uutisoi muun muassa Viron yleisradioyhtiö ERR.

Monumentti löytyy nyt Viimsin sotamuseosta.

Viron hallituksen päätös poistamisesta koski myös kuutta muuta Narvassa sijaitsevaa muistomerkkiä.

Yleisön pääsyä monumentin lähistölle oli rajoitettu sen poistamisen ajaksi tiistaiaamuna. Poliisi oli muun muassa sulkenut monumentille johtavia teitä ja valvoi sen siirtämistä.

Viron poliisi kertoo ERR:lle, että päivä on pääosin sujunut rauhallisesti.

Poliisi on pidättänyt ainakin kahdeksan muistomerkin siirtämistä vastustanutta henkilöä tiistaina. Narvan poliisipäällikkö Indrek Püvi kertoo ERR:lle, että seitsemän pidätetyistä oli poliisille jo entuudestaan tuttuja paikallisia miehiä.

– He ovat esimerkiksi levittäneet sodan symboleita ja aktiivisesti kehottaneet muita vastustamaan siirtämistä väkivaltaisesti, Püvi kertoo.

Lisäksi yksi pidätetyistä oli uhkaillut muistomerkin siirtämisen taustalla olevaa henkilöä.

Kiistanalainen päätös

Muistomerkkien poistaminen on herättänyt kiivasta julkista keskustelua Virossa erityisesti Venäjän aloitettua täysmittaisen hyökkäyksensa Ukrainassa helmikuussa.

Esimerkiksi Narvassa pääosa väestöstä on venäjänkielistä. Kaupungin pormestari vastusti monumentin siirtämistä.

Pääministeri Kaja Kallas on todennut, etteivät neuvostoaikaiset muistomerkit ole enää vain paikallistason asia, vaan myös kansallisen turvallisuuden kysymys.

– Kukaan meistä ei halua sotilaallisesti aggressiivisen ja vihamielisen naapurin sytyttävän jännitteitä kotonamme, Kallas sanoo.

Viron hallitus päätti tankin siirtämisestä maanantaina. Kallas kertoi päätöksen jälkeen, että hallitus haluaa toimia nopeasti järjestyksen säilyttämiseksi. Narvan kaupunki pitäytyi kiistanalaisen päätöksen tekemisestä.

– Päätimme hallituksessa siirtää entisen ulkomaisen mahdin muistomerkit, jotta ne eivät voisi nostattaa entistä enemmän vihaa yhteiskunnassa ja repiä auki vanhoja haavoja, Kallas sanoo.

Pronssisotilaana tunnetun patsaan siirtäminen sytytti kipinän mellakoinnille Tallinnassa vuonna 2007.

Lue lisää aiheesta:

Viro kieltää Putinia tukevat mielenilmaukset voitonpäivän ympärillä

Pieni Viro on aseistanut Ukrainaa ahkerammin kuin useimmat muut maat – selvitimme, millaista aseapua Ukraina on saanut lännestä

Analyysi: Venäjän hyökkäys Ukrainaan yllätti Viron venäjänkieliset – nyt yhä useampi kääntää selkänsä Putinille ja Kremlin propagandalle

Source Link yle.fi