Banner Before Header

Vladimir Putinia hoidettiin pitkälle edenneen syövän vuoksi, kertoo tiedusteluraportti

Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön toukokuun lopussa julkaistu raportti kertoo, että Venäjän presidentti Vladimir Putinia hoidettiin huhtikuussa pitkälle edenneen syövän takia. Näin kertoi Newsweekille kolme Yhdysvaltain tiedustelujohtajaa, jotka olivat lukeneet raportit.

Kolmen eri tiedustelupalvelun korkea-arvoiset viranomaiset ovat huolestuneita siitä, että Putin on enenevissä määrin vainoharhainen vallassaan pysymisestä. Se tekee Ukrainan sodan ennakoinnista arvaamatonta. Samaan aikaan viranomaiset kertovat, että Putinin tilanne heikentää ydinsodan mahdollisuutta.

– Putinin ote on vahva, mutta ei enää ehdoton. Kilpailu Kremlin sisällä ei ole koskaan ollut yhtä voimakasta. Kaikki aistivat, että loppu on lähellä, kertoo yksi raportin lukenut viranomainen.

Kaikki kolme virkamiestä varoittavat, että Venäjän johtajan eristyneisyys vaikeuttaa Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen tarkkaa arviointia Putinin asemasta ja terveydestä.

Vladimir Putinin terveydentilasta on liikkunut huhuja jo pidemmän aikaa. Aikaisemmin uutisia ei kuitenkaan pystytty vahvistamaan mistään luotettavasta lähteestä.

Lue myös:

Huhut Vladimir Putinin terveysvaivoista peittävät isomman muutoksen – koko Venäjän nykyinen valtaeliitti on harmaantunut

Venäläiset tutkivat toimittajat: Putinin terveyttä seuraa yhdeksän lääkärin ryhmä, presidentti kiinnostunut vaihtoehtohoidoista

Video Putinista jumalanpalveluksessa herätti epäilykset sen aitoudesta – kolme asiantuntijaa kertoo, miksi Putinin esiintymisiä epäillään

Source Link yle.fi