Banner Before Header

Vuokattiin vuosia suunniteltu huippustadion lykkääntyy – rakentamisen hinta on karkaamassa liian suureksi

Uuden kilpailustadionin rakentaminen Vuokattiin on lykkääntymässä.

Neljä vuotta sitten tehtyjen suunnitelmien mukaan 20 miljoonan euron stadionin piti mahdollistaa suurten kansainvälisten kisojen järjestäminen. Rahoitus törmäsi ensin koronaan, ja nyt kustannukset ovat karkaamassa käsistä.

Vuokatin Urheiluopiston toimitusjohtaja Mari Varjonen sanoo, että suunnittelua on tehty paljon, mutta nyt ongelmana on raha. Varjonen arvioi, että kustannusarvio on noussut neljän vuoden takaisesta niin, että summa lähentelee jo 30 miljoonaa euroa.

Suunnitelmiin on kuulunut MM-tason kilpailukeskus, joka mahdollistaisi mäkihyppäämisen K110-mäestä sekä maastohiihdon ja ampumahiihdon. Alueen suorituspaikkoihin tarvitaan yleisesti päivitystä.

Stadion on tärkeä koko Kainuulle ja erityisesti Vuokatti Sportille, joka toimii tällä hetkellä hiihtolajien olympiavalmennuskeskuksena. Uuden stadionin on tarkoitus palvella kansainvälisiä kisoja.

– Stadion tarvitaan valmennuksen ja huippu-urheilijoiden vuoksi. Me tarvitsemme profiililtaan vaativampia ratoja ja myös isompia tapahtumia.

Rahoitusta pitää saada kotimaasta ja EU:lta

Maansiirtotyöt Vuokatin entisen emäntäkoulun rinteessä ehdittiin aloittaa jo viime vuoden puolella, mutta kukaan ei tiedä, milloin työt jatkuvat. Ennen kuin rakentaminen voi kunnolla alkaa, on rahoitusta saatava lisää monesta suunnasta.

Varjonen kertoo, että stadionia ei ruveta nyt huippukalliiden tarveaineiden aikana rakentamaan vähän sinnepäin, vaan stadionista tehdään kunnollinen, kunhan on parempi aika.

– Meidän pitää uskoa unelmiin ja olla realistisia, ja apuahan me tarvitaan.

Erilaisia rahoitusmahdollisuuksia etsitään olympiakomitean, ministeriön ja hiihtoliiton suunnalta sekä yhtä lailla paikallisilta toimijoilta Vuokatista ja Sotkamosta.

– Yksi taho ei riitä, vaan se on palapeli. On maailmantilanteesta johtuvaa epäselvyyttä ja epävarmuutta.

EU-rahoitusta on käytetty vastaavissa eurooppalaisissa hankkeissa päärahoituskanavana esimerkiksi Slovenian Planicassa. Varjosen mukaan keskustelu EU-rahoituksesta pitäisi avata vielä uudelleen.

Tahtotila on siis, että stadion vielä nousee Vuokattiin, ja mitä pikemmin päästään aloittamaan, sitä nopeammin ollaan maalissa. Kuinka paljon jäädään jälkeen, jos ei pian päästä liikkeelle?

– Jokainen minuutti on menetetty minuutti. Taklataan yhdessä tämä asia kuntoon, kiteyttää toimitusjohtaja Varjonen.

Lue myös:

Vuokatissa suunnitellaan suurinvestointeja – entisen emäntäkoulun alueelle kansainvälisen tason talviurheilukeskus ja elokuvatuotantotiloja

Source Link yle.fi