Banner Before Header

Vuorineuvokset käynnistivät verokapinan

Suomalaiset suuryritykset ja vuorineuvokset aloittivat vuoden 2002 alussa uhkailukampanjan pakottaakseen poliittiset päättäjät alentamaan suuripalkkaisimpien tuloverotusta ja yritysten verotusta.

Nykyisen EK:n edeltäjän Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton varatoimitusjohtaja Tarmo Korpela kertoi, että jopa kymmenkunta yritystä harkitsee maasta lähtöä, ellei suuryritysten vaatimuksiin suostuta. Hän sanoi Kauppalehdessä EU-maiden aloittaneen aggressiivisen verokilpailun, josta Suomikaan ei voi pysyä sivussa.

Suomesta lähtemisellä uhkailivat muun muassa Nokian pääjohtaja Jorma Ollila ja Nordean hallituksen puheenjohtaja Vesa Vainio.

Vuorineuvostaso käynnistelee omaa verokapinaansa samaan aikaan kun Suomen veroaste on putoamassa 12 euromaan keskitasolle, kertoi Kansan Uutiset. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomen kokonaisveroaste on 43,6 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2003. Euroopan keskuspankki kertoi 12 euroalueen maan keskimääräisen veroasteen olleen 43,7 prosenttia vuonna 2000. Vielä vuonna 2000 Suomen veroaste oli 46,9 prosenttia.

”Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan ja Nordean hallituksen puheenjohtaja Vesa Vainion uhkailut pääkonttoreiden ja toimintojen poissiirtämisestä ellei Suomen verotusta alenneta ovat kuitenkin ymmärrettäviä. Ollila ja Vainio haluavat varmistaa sen, että tulevissa veroratkaisuissa kiinnitetään erityistä huomiota ylimpien tuloryhmien verotuksen tuntuvaan keventämiseen”, KU:ssa tulkittiin.

Suurten tulojen veronkevennyksiä vaatinut Ollila perusteli tavoitetta sillä, että muuten Suomeen on vaikea saada korkeasti palkattu huippuammattilaisia töihin. Hän antoi tv-haastattelussa hallitukselle ja eduskunnalle viisi vuotta aikaa toteuttaa kevennykset. Muuten Nokia siirtää pääkonttorinsa ja myös muita toimintoja ulos Suomesta.