Wilma Ruohiston kolumni: Onnea, tuoreet ylioppilaat! Tästä syystä suurin osa teistä ei menesty koskaan

Löysin hiljattain muuttoa tehdessäni aarteen. Koulupapereiden keskeltä paljastui jonkinlainen lapsille kuratoitu itsearviointilomake, johon oli liimattu hieman vinoon tuore koulukuva. Valtavista kiharista saparoista ja ruudullisesta kauluspaidasta osasin päivätä sen ensimmäiselle luokalle.

Kuvan yläpuolella oli puhekupla ja siinä teksti: ”Mielestäni…”

Hieman haparoivin kirjaimin sen alla luki vain ”hyvä”. Mielestäni hyvä.

Tuijotin monistetta ja noita sanoja pidempään kuin kehtaan myöntää. Kurkkua kuristi. Ehkä siksi, että on kulunut hyvin kauan aikaa siitä, kun olen julkisesti kehdannut sanoa olevani missään hyvä.

Perinteisen ja sosiaalisen median algoritmit rakastavat juttuja järjettömistä supermenestyjistä. Yksi suorittaa oikeustieteiden tutkinnon vuodessa, toinen kirjoittaa rennosti 11 laudaturia. TikTokissa joku 19-vuotias on twerkannut tanssivideoillaan itselleen miljoonaomaisuuden.

Näin veropäivän jälkimainingeissa ei myöskään sovi unohtaa, kuinka suurituloisimmat (lue: menestyneimmät) saavat päähänsä tulokuninkaiden ja -kuningattarien kruunut.

Luen juttuja ja mietin, kuinka helposti oman elämänsä saa tuntumaan pieneltä ja mitättömältä. Siis sen, jossa minulla on rakastava perhe, mieluisa työ, oma koti sekä vankka tukiverkosto.

Ja tietysti rajattomat mahdollisuudet mihin vain, kunhan ”uskon itseeni ja yritän tarpeeksi kovaa”.

”

Miksi huoli yksilölle kasautuvista paineista, riittämättömyydestä ja suorituskeskeisyydestä unohtuu silti heti, kun joku paahtaa 15 741 työtuntia vastaavan määrän opintopisteitä vuodessa tai tienaa 93 499 919 euroa vuodessa?

Nuoret kokevat enemmän ahdistusta ja paineita onnistua kuin koskaan aiemmin. Tulokset ovat huolestuttaneet tutkijoita meritokraattisesta ajatusmallista, jossa ihmisen arvo on sidoksissa hänen ansioihinsa.

Somen tai muun mediakuvaston kiiltokuvamaisuus ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä. Miksi huoli yksilölle kasautuvista paineista, riittämättömyydestä ja suorituskeskeisyydestä unohtuu silti heti, kun joku paahtaa 15 741 työtuntia vastaavan määrän opintopisteitä vuodessa tai tienaa 93 499 919 euroa vuodessa?

Menestystarinan ajatus yksilön rajattomasta potentiaalista yhdistettynä elämän realiteetteihin luo illuusion siitä, että menestyminen olisi kaikille yhtä helppoa. Autotallista lähtenyt pörssiyhtiö ja köyhän yksinhuoltajan yön pimeinä tunteina kirjoitettu menestysromaani ovat olevinaan jokaiselle mahdollinen tulevaisuus, kunhan näkee unelmansa eteen tarpeeksi vaivaa.

Se on ihan järkyttävä vale.

Totuus on, että jos menestymisen pääkriteeriksi asetetaan äärimmäinen poikkeavuus keskiarvosta, suurin osa meistä epäonnistuu. Siinä ei ole mitään väärää tai hävettävää, sillä suurin osa meistä menestyy elämässään aivan muilla tavoin.

Ei ole myöskään mitään näyttöä siitä, että vastaava menestys korreloisi millään tavalla onnellisuuden kanssa. (Tai siitä, ettei menestymistä seuraisi vain tarve menestyä vielä paremmin.)

”

Todellinen menestyminen mitataan silloin, kun elämä ei ole jatkuvaa menestymistä.

Miksi sitten tavoittelemme juuri tavallisesta poikkeavaa menestystä yli kaiken ja petymme itseemme, kun emme onnistu siinä?

Tavallaan se on luonnollista. Vielä vuosituhansia sitten omien heikkouksien paljastaminen oli melko kohtalokasta. Oli hyödyllistä myös havitella jotain, mitä itsellä ei ole. Menesty tai, no, kuole.

Eli onnea, tuoreet ylioppilaat! Suurin osa teistä ei menesty, jos menestymisen kriteeriksi nostetaan ”järkyttävimmät” ylisuoriutujat.

Menestystä ei voi myöskään oikeasti kiteyttää kolumniin, haastatteluun tai somepostaukseen, sillä todellinen menestyminen mitataan silloin, kun elämä ei ole jatkuvaa menestymistä.

Sen voi miettiä vaikka niin, että on tänään kaikesta huolimatta tässä.

Kirjoittaja on mielestään hyvä kirjoittaja.