
Wisconsinissa jouluparaatin joukkoon ajanutta miestä syytetään viiden ihmisen kuolemasta – tämä tapauksesta tiedetään nyt
Viisi ihmistä kuoli ja ainakin 48 loukkaantui katumaasturin törmättyä päin jouluparaatissa olleita ihmisiä Yhdysvalloissa Wisconsinin osavaltiossa maanantaina. Loukkaantuneista 18 on lapsia, joista kuuden tila on kriittinen.
Poliisin mukaan tapaus ei liity terrorismiin.
Waukeshan kaupungin poliisipäällikön mukaan teosta pidätetty 39-vuotias mies oli pakomatkalla aiemmin tapahtuneen kotiväkivaltaepäilyn vuoksi. Poliisi ei ajanut takaa epäiltyä ennen törmäystä.
– Tietojemme mukaan epäilty oli ennen välikohtausta osallisena kotiväkivaltaan liittyneessä tapauksessa, kertoi poliisipäällikkö Daniel Thompson.
FBI avustaa tapauksen tutkinnassa.
YHDYSVALTALAISMedian mukaan epäilty on Milwaukeessa asunut 39-vuotias Darrell E. Brooks, jolla on taustaa aiemmista lievistä rikoksista kuten viranomaisen vastustamisesta ja liikennerikkomuksesta.
CNN:n ja NBC:n viranomaislähteiden mukaan välikohtauksella ei ole tiettävästi yhteyttä myöskään oikeuden viimeviikkoiseen päätökseen vapauttaa syytteistä 18-vuotias Kyle Rittenhouse, joka ampui kaksi ihmistä Kenoshan mellakoissa viime vuonna.
Useiden medioiden lähteiden mukaan tapauksessa on viitteitä siitä, että autoilija olisi väkijoukkoon ajaessaan ollut pakenemassa toisesta välikohtauksesta.
Tapaus sattui Milwaukeen Waukeshassa Suomen aikaa alkuyöstä.
Viranomaisten mukaan poliisi oli ampunut tilanteen keskellä autoa yrittääkseen saada sen pysähtymään. Poliisipäällikkö Thompsonin mukaan sivulliset eivät haavoittuneet ampumisen vuoksi.
Lue lisää: CNN: Wisconsinissa jouluparaatin joukkoon ajanut autoilija saattoi paeta toista tilannetta
Koulut eivät avaa Waukeshassa oviaan maanantaina ja poliisipäällikön mukaan tiet pysyvät suljettuina ainakin vuorokauden ajan.
Osavaltion rahastonhoitajaksi ehdolla oleva Angelito Tenorio kertoi paikalliselle lehdelle Milwaukee Journal Sentinelille olleensa paikalla, kun auto ajoi väkijoukkoon. Tenorio sanoo nähneensä, kuinka kuljettaja laittoi tallan pohjaan ja ajoi täyttä vauhtia paraatireitille.
– Sitten kuulimme kovan pamauksen ja niiden ihmisten korvia särkeviä huutoja ja kirkaisuja, joihin ajoneuvo oli osunut, hän kertoi.
Hän kertoi nähneensä ihmisten juoksevan pakoon tai pysähtyvän itkemään. Maassa oli ihmisiä, jotka näyttivät jääneen auton alle.
– Kaikki tapahtui vain niin äkkiä, hän lisäsi.
Lehden mukaan kaupungin julkaisemassa videokuvassa auton voi nähdä kaahaavan paraatin keskelle koulun marssiorkesterin jälkeen.
CNN:lle tapahtumia kommentoinut silminnäkijä kertoo puolestaan nähneensä, kuinka auto ajoi orkesteria päin. Silminnäkijä oli seurannut paraatia parvekkeeltaan.
Waukeshan pormestari Shawn Reilly kuvaili Milwaukee Journal Sentinelin mukaan tapausta lehdistötilaisuudessa traagiseksi.
Wisconsinin kuvernööri Tony Evers kutsui tekoa järjettömäksi ja kertoi rukoilevansa vaimonsa kanssa Waukeshan puolesta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on myös saanut selonteon tapauksesta. Asiasta kertoo Valkoisen talon virkamies, joka kertoo hallinnon seuraavan tarkasti tilannetta Waukeshassa.
Hän kertoo hallinnon olleen myös yhteydessä sekä osavaltion viranomaisiin että paikallisviranomaisiin tarjotakseen tukea ja avustusta, jos niille on tarvetta.